iitti%20059.jpg

Vastoinkäymisistä ja muusta vähemmän mukavasta on aina vain mentävä yli. Jotain siltaa pitkin, tai pahimmassa tapauksessa uimalla, oli vesi kuinka kylmää tahansa. 

Tänä keväänä kyyti on ollut melko kylmää, kuten sääkin. Liikunnallista kuitenkin, koska lapsosilla on muuttobuumi. Viisas Nainen on hoitanut koiraa ahkerasti muuttajien pakatessa, ja kuskatessa kuormiaan. Haikeaksihan se vähän vetää, kasvava välimatka, kun nyt on niin kätevästi samalla kadulla majailtu. 
Vaan elämä kulkee eteenpäin, jokainen taittaa taivalta tavallaan. Työmaalla käydään Suurta Kesälomasotaa, hermot paukkuvat ja käämit käryävät meneillään olevan tietojärjestelmäuudistuksenkin takia. Kaikki on keskeneräistä, kukaan ei tiedä mitä kohta tehdään tai miten tehdään - paitsi Isot Pomot, joiden mielestä loistavasti menee, tahtia sitten vaan tiukemmaksi, jos tietojärjestelmät hidastaa menoa. Tätähän se aina on, ja suurin kärsijä ovat asiakkaat. Jotenkin nekin kulut uitetaan hintoihin, kuten polttonesteiden nousut. Seikka, jonka jo ruokakassia maksaessaan huomaa selvästi.

Vana kyllä on harmittanut sekä tuskastuttanut taas iltapäivälehdissä jylläävä paljaan pinnan esittely. Kehopositiivisuus kääntyy herkästi kohta itseään vastaan tällä rummutuksella. Koskaan ei ole naispolon tarvinnut yhtä paljon kroppaansa ajatella, vertailla muihin!
Kolikolla on nääs aina kaksi puolta.
Enkö enää saa sanoa haaveilevani laihtumisesta, kun jo miestenlehtien kansiinkin laitetaan pluskoon malleja? Onko väärin inhota makkaroitaan, olenko ainoa niin kokeva? Miten opin itseäni tämmöisenä rakastamaan, miten nuo muut siihen kykenevät? Eikö enää saa olla negatiivinen missään kroppaansa koskevassa kohdassa? Eläköön selluliitit, säärikarvat, vatsamakkarat, muhkurat ja löllykät! 

Ja kyllä on pelkotilojakin herännyt. Ylpeinä raskausarpiaan ja revenneitä mahojaan eisttelevät naiset haluavat tuoda esille todellisuutta - kertoa, että tämä kuuluu asiaan, tätä ei kannata häpeillä: olet hyvä juuri näin myös. Selitä siinä sitten itkua vääntävälle, kuinka on toinenkin todellisuus. Sellainen, jonka turvin uskaltaa hankkiutua raskaaksi valvomatta pelkojen kourissa joka yö. Jokainen nainen muuttuu raskauden ja synnytyksen myötä eri tavalla. Jos joku saa karttapalloa muistuttavan vatsanahan, se ei tarkoita, että juuri sinä sellaisesta lopun ikääsi joutuisit nyyhkimään. Ei Viisaan Naisen mahakaan muuttunut. Arpia tuli pari pientä, äkkiä haalistuvaa. Suuremmat tuskat tuotti aikoinaan murrosiässä lihomisen aiheuttama "pintarepeily" -  vaan niidenkin uurteiden kanssa on ongelmitta eletty, seurusteltu, avioiduttu, tehty ties mitä. Rinnat eivät valua kainaloihin vieläkään. -Ja sitä paitsi tärkeintä on oma hyvinvointisi. Oleellisinta ei ole miltä näytät, vaan kuinka kroppasi palvelee sinua: pysyy terveenä, säilyt itse liikuntakykyisenä, elämästä nauttivana. Aina on ollut ja aina tulee olemaan miehiä, joille kelpaa vain tietyn mallinen nainen - se ei ole sinun murheesi, vaan niiden miesten. Jokaisella on oltava oikeus etsiä mielestään, itselleen sopivinta: etsi siis murhetta kantamatta sinäkin. 

Terveen kropan tärkeyden huomaa tässä iässä päivittäin. Miehen selkä reistaa taas, vanhempi sukupolvi suhaa sairaalan ja kodin väliä kiihtyvään tahtiin. Viimeisen sillan päässä seistään siltä osin, valitettavasti. 
Kalenteria säädetään kaiken aikaa, myös kuvausaikataulujen, sään ja lehtijuttujen suhteen. Agentti 010 joutui Valokuvaajan visioiden ansiosta jopa miltei ylittämättömän tehtävän eteen eli mekon tekoon...

20210420_165010.jpg

Eli parasta vain siirtyä sovinnolla pitkästä aikaa Ilvesvaaralle, soudella Jänönkäpäläjärven tyyntä pintaa ja piipahtaa kyläkaupallakin. Siellä elämä taas Kaarlon yllättää. 

ANNO DOMINI OSA 34. VAATIMATON JULKKIS

Uusi elämä soljui eteenpäin omat uomansa löytäneenä. Kaarlo tuntui asettuneen Jänönkäpäläjärven mökkiin ja Ilvesvaaran jylhiin maisemiin ongelmitta. Entinen tunki joskus yhä uniin, mutta kiitos Taipaleen juristin kykyjen pystyi sentään kulkemaan pystyssä päin, konkurssin painamatta mieltä. Sydänalassa lämmitti tieto siitä, kuinka firman uusi omistaja oli lupaustensa mukaisesti pitänyt vanhan väen palkkalistoillaan. Muutama mies tosin omasta tahdostaan jättäytyi jo eläkettä odottelemaan vapaudessa, sulassa sovussa oli kuulemma nekin paperit saatu tehtyä. 

Kai hänestä sentään hyvät muistot alaisilleen onneksi jäi, jos ei muuta, Kaarlo ajatteli kurvaillessaan Pajerolla kohti kyläkauppaa. Ainakin olivat melkoisen tempun tehneet: käyneet porukalla pelastamassa talolta sen, minkä taisivat. Taipale sitä oli soittaessaan aiemmin viikolla naureskellut. Kertonut, kuinka Annabella pisti parhaansa mukaan muuttoa vastaan, vaan häätöä ei ollut käynyt vastustaminen. Lopulta nainen oli joutunut antamaan periksi, joskaan ei raivoaan irti vuolaasti päästelemättä. Siinä rytäkässä lenteli tavaraa pihalle saakka ikkunoista sekä ovista. Mustamaalaukselle ei rajoja löytynyt. Niinpä firman miehet olivat yksissä tuumin yhtenä iltana marssineet paikalle. Kylmän viileästi kasailleet mukaansa kaiken Kaarlolle kuuluvalta näyttävän. 

Sitä omaisuutta hän tässä oli matkalla hakemaan parhaillaankin. Paria laatikollista vaatteita, jotka joku kuljetusfirma oli tipauttanut kaupalle. Talvitamineet ja loput rojut odottelivat aikoja parempia vuokravarastossa. Mikä lie Taipaleen tuttu senkin omistaja, puoli-ilmainen joka tapauksessa. Hyvä niin, mihinkä mökissä kaikkea säilönyt olisikaan. Syksyllä hän sitten katsoisi uudelleen, Kaarlo ajatteli virrat pois moottorista kääntäessään. Nyt jos jotain ruokaa samalla, kun täällä kerran... Mutta hitto, mikäs ihmeen liivijengiläinen se oli tännekin korpeen eksynyt! Vai ryöstöäkö tässä nyt todistamaan joutui? Leuka melkein loksahti hämmästyksestä odottamatonta näkyä tuijotellessa.
Ovesta astui parhaillaan ulos suorastaan uskomaton ihmisotus niihin maisemiin. Kaarlo ei osannut hetkeen muuta kuin tuijottaa tulijaa. Paikoilleen jähmettyneenä hän seurasi kuinka mies harppoi buutsit kolisten portaita alas. Ei sillä sentään sarvia suoraan päästä kasvanut, vaan jonkinlaisesta kypärästä ne sojottivat. Kypärän alta puolestaan harotti pitkälti harmaan kirjavoittamia hiuksia. Silmiä peittivät tummat lasit, yhtä mustat kuin nahkaliivi. Loput kasvoista piiloitui hiusten kanssa yhtä harmaankirjavaan rinnuksille roikkuvaan partaan. Farkut olivat kai joskus olleet sekä puhtaat, että ehjät. Nyt eivät enää kumpaakaan. Kauempaa olisi voinut luulla käsivarsien monivärisiä tatuointeja paidan hihoiksi.

Ei, tuskin se millään ryöstöreissuilla liikkui, sen johtopäätöksen Kaarlo teki heti tajutessaan millaisella kulkuneuvolla outo, peikon näköinen mies liikkui. Eikö vain ollutkin tuon sateenkaaren värejä kameleontin tavoin kiiltelevän maalin alla ihka aito Erkkola, johon se viskasi kylmälaukkunsa, ja pudottautui kuskin penkille! Nykäisy moottorin kyljen narusta sai koneen pärähtämään käyntiin kerrasta. Päätään puistellen Kaarlo seurasi kolmipyöräisen, vanhan ajan invamopon pörisevää menoa. Niin tyhmää rosvoa tämä maapallo tuskin päällään kantoi, että moisella kapineella sekuntiakaan kuvitteli Steenperin poliisiautoa pääsevänsä pakoon. Mikä lie, kesäasukki. Olihan näitä.

Vasta kauppaan sisään astuessa Kaarlon vatsassa muljahti ilkeästi. Mustasukkaisuus iski. Ei helvetti, näillä tienoin taisi olla vain yksi ainoa paikka, jossa tuon näköinen mies saattoi majailla. Eedlan vanha koulu. Valitettavasti Miettiskä vei tervetulotoivotuksellaan viimeisetkin toivon rippeet erehtymisestä.
-Oi että se on sitten mukava tuo koulun Samu. Niin ja päivää, päivää, ei ollakaan pitkään aikaan nähty, täällä onkin jo kovasti odoteltu. 

Suunnilleen henkeä vetämättä Miettiskä teki vuolaasti selkoa sekä vanhalla koululla Eedlan kanssa asuvasta Samuelista, että ihan uskomattoman onnekkaista lottokierroksista, joiden voitto-osuuksista Kaarlolle kuului sievoinen siivu. Jotain se horisi paikkakunnan omasta julkkiksestakin, kuinka ylpeitä sellaisesta oltiin. Siinä kohtaa Kaarlo tosin taisi käsittää jotain väärin, koska eihän hän nyt mikään julkkis ollut. Tuskinpa sellaiseksi pelkästään parissa paikallislehden meijerimainoksessa olemalla kohottiin. Höh, varmaan se sarvipääpeikko oli joku muusikko tai mikä lie taiteilija. Ties miten kuuluisa, hän ei niistä mitään tiennyt. 
Vaan myöntää piti, että turha tämmöisen tavallisen miehen oli Eedlan kaltaisesta naisesta käydä kilpailemaan, kun kerran eri maailmoista oltiin. Eedlahan olikin heti kättelyssä kertonut olevansa tavoittamattomissa kenenkään "omistukseen", lainaan korkeintaan lennähtäisi tuulteen suotuisia ollessa: kauneimmat ja arvokkaimmat hetket eivät koskaan kysyneet huomista. Ne saattoivat silti säilyä muistoissa kirkkaimpina aarteina, suurimpana lohtuna. Niin Eedla oli väittänyt - ja käskenyt Kaarloa katsomaan suoraan eteenpäin olan yli menneisyyteen vilkuilun sijaan.

Miettiskä nojasi kyynärpäätä kassatiskiin, ja poskea kämmeneen haaveilevin katsein Pajeron oven läiskähtäessä kiinni ikkunalasin toisella puolen. Oli se, oli se vain niin komea, oikea nykypäivän Tauno Palo! Kohteliaskin kaiken lisäksi. Oikein piti puoliääneen maistella laatikoiden päällä ollutta nimeä Kaarlo Korpi. Voittorahojakin ensin kieltäytyi ottamasta. Epäili josko muutaman euron panoksella sentään liki kolmea tonnia tosissaan pystyi tienaamaan. Vasta nähtyään ruutuvihkoon tarkalla käsialalla tehdyt lottokassan kirjaukset suostui uskomaan, silloinkin vielä jätti reilusti pohjaa seuraaville kierroksille yhteiseen pottiin. 
Ja se vaatimattomuus sitten! Televisioon mies päässyt koko valtakunnan laajuisesti, silti vähätteli. Miettinen jaksoi naureskella kylän akkojen hulluutta hänelle.
-Yksi hemmetin piimämainos, ja koko pitäjän ämmät on valmiita pitkälleen heittäytymään. Äijä seistä pönöttää kun variksenpelätti paikallaan mettässä, hyvä jos silmää räpäyttää. Vanhakin se on, vähintään meikäläisen ikäluokkaa, ja kaikki on pöksyjään tiputtamassa Olkkosen tytöstä kunnan hammaslääkäriin saakka. Ihanko te päästänne ootte pehmenneitä?
Miettiskä oli tuhahtaen läiskäissyt tiskirätillä puolisoaan ennen keittiöön katoamista. Nälväissyt mennessään, ettei Olkkosen tytön housujen tippumiseen tunnetusti paljon tarvittu: johan sen todisti lapsilauman koko. Hammaslääkäristä hän vaikeni, sitä uutista piti sulatella rauhassa. Uskaltaisikohan Juholalta kysyä... Se kyllä yleensä puoliksi naurahtaen, puoliksi ärähtäen käski kauppiaan rouvan vaan pitää huolta kaupan asioista, ja jättää kylän kurin sekä järjestyksen pidon kartanon ja virkavallan haltuun.
Virkavallasta Miettiskä muisti Vaaranpohjalla asuvan siskonsa kuiskuttelut hammaslääkäri-Nataliaa sitkeän kiivaasti piirittävästä vanhemmasta konstaapelista Jari Stenbergistä. Ai ai sentään, tämähän alkoi muistuttaa televisiosarjojen juonenkäänteitä! Ihan meni innosta kylmät väreet selkäpiitä pitkin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Erkkola_(mopo)  - etsivä löytää kuvia googlen avulla