Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Silta yhdistää aina kaksi veden tai muun uoman erottamaa toisistaan. Jotenkin ne ovat tänä keväänä vetäneet Viisaan Naisen katsetta puoleensa kovin. 
Toisaalta sitähän elämäkin on: toisesta päästä aloitat taapertamaan, yli päästyäsi olet perillä - ja se on sitten siinä. Alku sekä loppu paketoituna.

Kaukana on jo yli vuoden ollut todella kaukana, ellei peräti tavoittamattomissa. Kesän lämmön sijasta sääennusteet antavat lunta tai vähintään räntää. Ei auta muu kuin paeta menneisyyteen: Oslon alkukesään. 
Siitä on hyvä aloittaa haaveilu. Onhan kotimaassakin paljon kaikkea näkemisen arvoista. Viisas Nainen esimerkiksi himoaa tällä hetkellä suuresti metsään: huhujen mukaan ensimmäiset korvasienet ovat nousseet! Nokkosetkin parhaimmillaan poimittaviksi. Uuden tietojärjestelmän ongelmien kanssa päivän painittuaan kiittää kyllä onneaan jo siitä, ettei kotona alkuviikosta ole ketään: voi kaatua puolikuolleena vaikka suoraan eteisen matolle puoleksi tunniksi elpymään. 

Vaan siirrytäänpä nyt taas vihdoin Jänönkäpäläjärven rannoille, seuraamaan Kaarlon elämää. 
 

Kuvassa voi olla luonto, puu ja järvi

ANNO DOMINI OSA 35. KAIPUUN KYYNELEET 

Kesäkuu toi vihdoin kunnon lämpimät Jänönkäpäläjärven rannoillekin saakka lopullisesti. Kaarlo käväisi heittämässä lomituskeikkaa Vaaranpohjan linja-autoliikennöitsijälle, katseli samalla ratin takaa ihan uusia kolkkia uudesta kotiseudustaan. Juholan kartanolla ahkeroitiin tutulla kesätyöntekijöiden joukolla, paikallinen traktorinuoriso pärjäsi pelloilla paljon häntä paremmin. Eikä siinä mitään, niinhän se alkujaan oli sovittukin: että tarpeen mukaan.

Rahan takia ei tarvinnut huolehtia. Ikinä ei olisi osannut itse yrittäjänä raataessaan kuvitella, miten ihanan kevyttä tämmöinen elämä saattoi olla. Et enää ollut vastuussa muista, et murehtinut kassavirtaa, et mitään. Riitti kunhan taskun pohjalla pari ruttuista seteliä kuljeskeli. Kaarloa nauratti taannoinen lottovoittonsa, liki 3 tonnia. Ennen se olisi kadonnut Annabellan toimesta yhdessä hujauksessa, ties mihin shoppailuun.

Niinpä niin, kyllä hän aina toisinaan huomasi naisia ajattelevansa. Hyvinkin syvällisesti. Natalian kanssa homma takkusi. Pahasti. Tuli mieleen tilanne, jossa kaksi vastakkain osuvaa ihmistä yrittävät väistää toisiaan yhtä aikaa samaan suuntaan. Tai ihan kuin jatkuvaa keltaista räpsyttävät liikennevalot, joissa kuitenkin välillä välkähti hetki vihreää.
No, ehkä pian saataisiin asiaan jotain selvyyttä lisää. Natalia oli illalla laittanut tekstiviestiä, jossa ehdotti tapaamista terveyskeskuksen tienoilla torstaina iltapäivällä klo 13.50. Siinä neuvolan ovella. Outo paikka, mutta tottahan toki hän menisi. 

Samaan aikaan, useamman sadan kilometrin päässä, Annabella kiehui raivosta. Oi miten hän vihasikaan Kaarloa seisoessaan muuttolaatikoiden keskellä pienessä kerrostalokaksiossa. Kaarlon katoamisessa olisi ollut jo kylliksi häpeää, mutta häätö omasta kodista sai Annabellan värisemään kauhusta pelkkänä muistonakin. Tietenkään hän ei ollut voinut jäädä sellaisen nöyryytyksen jälkeen enää niihin maisemiin. Lounaskahvila piti joka tapauksessa sulkea koronan hiljennettyä toiminnan, joten samahan se, vaikka puoli-ilmaiseksi myi koko roskan työntekijöille. Siinäpähän yrittäisivät vuorostaan pärjätä.

Juuri sillä hetkellä raivon tulipunaiset lieskat korvensivat Annabellan sisuksia suorastaan polttavina. Huolella meikatut silmät tuijottivat rävähtämättä, näkemäänsä todeksi uskomatta televisioruutua. Kyllä vain! Kaarlo se oli! Ensimmäisen kerran Vaaranpohjan meijerin piimämainoksen vilahtaessa hän tuskin oli kiinnittänytkään huomiota moiseen, mutta nyt: eikö vain pönöttänyt Kaarlon paskiainen kuvassa! Uskomatonta, silti totta. 
Koston himon kylmät aallot pyyhkäisivät Annabellan mielen äkkiä jääkylmäksi, jähmettivät paikoillaan. Viimeistä korttia ei oltukaan vielä pelattu. Hän kyllä löytäisi mokoman Vaaranpohjan, ja kaivaisi Kaarlon esiin kolostaan vastaamaan teoistaan. Vaatisi tilille kokemistaan nöyryytyksistä, rahaa aloittaa uusi, arvoisensa elämä täällä uudessa kaupungissa. Varokoot vain... Saisivat kaikki kuulla pian, millainen kaksinaamainen liero heidän keskuudessaan kulki!

Viikko kulki kivikkoisena vanhemman konstaapeli Jari Stenbergin osaltakin. Kirkkokuoron naisjaoston lähettämä kirjelmä ylemmille tahoille saapui hänen tietoonsa puhelimen välityksellä, alkuperäistä paheksuvampana sekä painostavampana. Vaaranpohjalla toimi kirkkokuorolaisten mukaan pimeän alkoholin kauppias, joka aiheutti toiminnallaan paljon pahaa mieltä perheisiin. Viinapiru vei miehiä, rikkoi perheitä, ja tiesikö konstaapeli valittajien joukossa olevan kunnanjohtajan rouvankin?. Esimies antoi Stenbergille tasan viikon aikaa löytää paikallisen pontikan keittäjän tehdas, ja tuhota se, kuin myös saattaa oikeuden eteen tuo toimintaa pyörittävä suuri rikoillinen. 
Vaan helpommin sanottu kuin tehty. Hämäläisen ponupannu pysyi piilossa, eikä äijän varjostaminen sujunut. Se vilahti kadoksiin metsissä silmänräpäyksessä. 
Helvetti, pois täältä pitää päästä, Stenberg mietti mielessään kurvatessaan Skodan terveyskeskuksen kulmalta kohti matkahuollon pihaa. Pari hakemusta etelämmäs odotteli jo päätöksen tekoa. Jospa vain...

Samassa Stenbergin synkeä katse tavoitti terveyskeskuksen kulmalta tuskallisesti tutun pariskunnan. Mustasukkaisuus sumensi melkein näkökentän. Miksi Natalia tuli NEUVOLAN ovesta sen Lepistön mökin äijänturjakkeen kanssa? Ja mitä ihmeen paperia ne noin tyrmistyneen oloisina tuijottivat? Kyllä näytti naisella nyt olevan aikaa, ei tietoakaan mistään vatsataudista, jonka takia hänen oli pitänyt yhtenä aamuna odotella ties kuinka kauan vuoroaan. Hampaitaan narskuttaen Stenberg luistatti melkein sivuluisua Matkahuollon pihaan. Pakki rasahti ilkeästi Skodaa ruutuun työntäessä.
Ja ei perkele, eikö tullut vielä siihen näköesteeksi pikavuoron bussikin! Miten siitäkin nyt joku juuri sinä päivänä keksi pois hypätä juuri Vaaranpohjalla?

Bussin kaarrettua takaisin tielle Stenbergin pää pyöri kuin pöllöllä, Matkahuollon pihalla harppovasta naisesta kadun toisella puolella lähestyvään kaksikkoon, joiden molempien kohteiden reitti näytti käsittämättömästi osuvan samaan pisteeseen keskellä pihaa. Nyt bussista kylälle jäänyt nainen näytti ryntäävän juoksuun, huuto kuului auton ikkunalasin läpikin. Stenbergin harjaantunut polisiin vaisto ennusti ikävyyksiä. Nopeasti kuin jenkkileffoissa konsanaan hän napsautti auki turvavyön, tempaisi oven auki ja venytti ryhtinsä auktoriteettia kuvastavan tiukaksi.

.-Kaarlo, sinä sika! Jätit minut kylmästi, katosit vain, ja miksi? Tuon naisen takiako? Tämän sinä vielä maksat! Minä olen sentään sinun vaimosi, kuinka sinä voit tehdä minulle näin?

Naisen huuto sai kaikki jäykistymään paikoilleen. Stenbergin leuka loksahti hämmästyksestä, aivot surisivat ampiaispesän lailla ajatusten yrittäessä hahmottaa tilannetta. Vaimo? Oliko äijällä vaimo, tuollainen hemaisen kurvikas blondi jopa? Mitä mitä... Ja Natalia, aina niin hillityn viileä, kuinka sekin nyt kimmastui tuolla tavalla, mäiski Kaarloa käsilaukulla kirkuen, ettei ikinä huolisi lapsensa isäksi mitään valehtelevaa pukkia!