Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Maailmalla heitellään jo maskeja menemään, hurraa sille ja unelmien siivin Osloon!

Unelmoida vain voi kesälomastakin, sillä sitähän oli viikko, joka mennä hurahti aivan liian nopeasti. Seuravaa 5 päivän vapautta saa odotella loppukesään. Kyllähän me kaikki olemme oppineet, miten muutamasta kuukaudesta ei kaikille revitä ihanteellisen pitkiä pätkiä. Niinpä toiset toipuvat ja nauttivat, toiset raatavat senkin edestä. Harvemmin kannattaa Suurta Sotaa herätellä moisen takia - Viisaan Naisen kokemusten mukaan se onnistutaan kyllä synnyttämään joissakin paikoissa aivan pikku kipinästäkin, jahka hermot helteessä kiristyvät sorvin ääressä. Monesta tuntuu, että kesä kulkee ohi ikkunoiden takana, eikä kyytiin pääse hyppäämään. Uuvuttaa.

Menneinä vuosikymmeninä kuntapuolella ratkaistiin kesäsijaisten hankkiminen näppärästi työsopimuksia katkomalla. Lomarahat maksuun, ja vaikkapa viikon päästä uutta vuoden sopimusta kirjoittamaan. Jos joku alkoi napista uutta nöyrää tulijaa löytyi kyllä - jopa sairaaloihin sekä vanhuspuolelle. Nykyään sama ongelma lienee ratkaistu hyvin pitkälti sillä, ettei sijaisia enää edes oteta. 

Viisaalle Naiselle kotimaan rientojen avautuminen tarkoittaa työn levittäytymistä viikonloppuihin. Lauantaina muut karkaavat rannoille ja sannoille, Viisas Nainen pistää kaulaan toimikortin sekä prenikat rintaan pitkäksi päiväksi. Mies häädetään maalle vanhempiensa tykö, kellikööt siellä pihanurmikolla omenapuiden alla laiskana. Seikka, jota tosin ei ole ehditty vielä Miehelle ilmoittaa... Mutta eiköhän tuo suostuvaiseksi heittäydy. 

Mutta mikä koituukaan Hillan kohtaloksi? Saapuiko tajun viemään suuri sankari, vai kauhea kaappari? Kuohuuko muuallakin kuin Mustanojan uomassa?

 

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

ANNO DOMINI OSA 43. KAAPATTU 

Mies ehti kaapata kiinni kaatuvasta Hillasta viime hetkellä. Rinnasta kohosi tuskastunut ähkäisy. Mitä helvettiä tässä nyt oikein tapahtuu, hän mietti tuijottaen otsa rypyssä käsivarsillaan retkottavaa tyttöä. Jep, hengitti se normaalisti. Painoi tuskin montaakaan kymmentä kiloa, kevyt sillä tavalla sylissä pidellä. Oli varmaan vain pyörtynyt, mutta miksi? Ja miksi kukaan rämpisi Mustanojan notkelman suunnalta juuri tänne? Vieläpä tuollainen pieni, räksyttävä koira mukanaan?
Kysymyksiä, kysymyksiä. Eikä yhtään vastausta. No, tähän nyt kuitenkaan ei voinut asioita jäädä ihmettelemään, mies totesi ympärilleen vilkuilleen. Pois piti päästä äkkiä.

Koira tuntui arvostavan päätöstä, tai ainakin älysi vaieta. Pää terhakasti pystyssä se kipitti miehen pitkien, harppovien askelten tahdissa eteenpäin soratietä. Matkan kääntyessä villinä rehottavan heinikon sekaan eläin käänteli kuitenkin päätään vielä molempiin suuntiin katse tarkkaavaisena tietä mittaillen. Todettuaan, ettei ketään näkynyt, se sukelsi kasvustoon tallaantuvalle uralle Hillaa kantavan miehen perässä.

Pusikon takana pilkistelevän mökin matalakattoisessa kammarissa seisova vanha, pikkuruinen mummo löi käsiä yhteen ääni kimeäksi kohoten.
-Sus siunakkoon, ookko sinä poika ihan järkeä vailla, vai tyystin hulluksi tullu! Mitä sinä tuommoista tänne tuot? Kaappasikko sinä sen ny naisenkipeyttäs? Jestas, minä sentään tienny sinun noin yksinäisyyttäs kärsivän, että pakolla pitää morssian ottaa! Poliisiko tässä ny kohta tulee ja vie?
Mummon suureen ääneen suorittama päivittely jatkui Oton käväistessä keittiöstä vettä. Varovasti hän istahti kammarin sohvalle tytön viereen, asetteli hentoisen kapean niskan suureen kouraansa ja nosti päätä. Pyyhki kasvot märällä pyyhkeellä, tarjosi juomapulloa huulille. Luomet alkoivat väristä lupaavasti. Sitten tyttö aukaisi silmänsä.
Ja kirkaisi taas. Kilpaa Mummon kanssa.
-Nyt ei mun syrämmein enää lyö, kuolema on mun vienny! Aaveita antaa nähräksein! Eedla on tuonpuoleisesta takas tullut!
-Ei perkele, nyt olkaa hiljaa, molemmat! 
Otto karjaisi saaden molemmat naiset napsauttamaan suunsa kerrasta kiinni.
-Jos aloitettais ihan siitä, että mitä sinä siellä Mustanojalla rämmit?

Tuntia myöhemmin Hilla kyyhötti ruudullisen vahakankaan peittämän keittiönpöydän ääressä. Joi kahvia, ja ”kastoi sekaan”, kuten mummo käski. Rinnasta yritti kohota hysteerinen hihitys. Helpotuksesta varmaan, kun tiesi pelastajien olevan jo matkalla Isoa Jänöä pitkin Noidanniemeen Leahia ja Jacobia hakemaan. Ottokin oli moneen kertaan pahoitellut aiheuttamaansa pelästystä.
-Vaan hitostako minä arvasin, että siellä joku vieras kulkee,  mies oli naurahtanut.  –Täällä ne jo on tottuneet meidän värikuulasotiin. Tai siis siihenkin, kuinka saatetaan pöllähtää metsästä pientareelle maastopuvussa kuin pahimmat rambot, naama sotkettuna ja ase tanassa…
Otto oli oikeastaan aika söpö sillälailla alta kulmiensa katsoessaan, vinosti virnistäessään. Hetken vilahti mielessä hätä. Entä jos hän olikin tekemässä virhettä sitoutuessaan näin nuorena Janneen? Mitä jos hänelle kävisi kuin Eedlalle muinoin? Äidinäidinäitihän oli aiheuttanut kauhean kohun kylällä kadotessaan sillälailla ykskaks vieraan miehen matkaan. Ja jos taas Oton Mummoa uskominen oli, Hilla muistutti nuorta Eedlaa ihan pelottavan paljon ulkonäöltään. Semmosia silmiä täällä ikinä ennen eikä jälkeen nähty ole,  vanhus huokaili entisiä aikoja ääneen kertaillen. 

Hilla nojasi leukaa kämmeneen, tuijotti ajatuksissaan ulos kesän vehreyteen. Muisteli isomummonsa Eedlan kertomusta siitä kaukaisesta kesäisestä yöstä, jolloin koko maailma pyörähti ympäri katseen kohdatessa toisen. Kuvitteli, kuinka Eedla tarttui Sebastianin ojennettuun käteen, astui tämän veneeseen, ja järven päällä leijaileva usva peitti kaiken entisen alleen. Uudesta aamusta alkoi ei vain uusi päivä, vaan kokonaan uusi elämä.
Se oli ihan kuin elokuvan loppukohtaus. Sydäntä pakahduttavan ihanan haikea, romanttisista romanttisin.

Nyt piti kuitenkin keskittyä ihan omasta elämästä kertovaan tarinaan. Sen seuraavaan lukuun. Tai vähintään sivuun. Hajamielisesti Hilla kumartui rapsuttamaan Sallia korvan takaa. Kehui urheaksi koiraksi, ylisti sankarikseen. Kohta Otto palaisi ulkosaunalta pesulta, vaatteet vaihtaneena, ja auton avaimia kilisytellen. Hän puolestaan palaisia Juholaan, takaisin sinne mihin kuului.