P1110071.jpg

Juhannus vetelee viimeisiään, ja tänä vuonna ei kyllä paleltu! Ainakaan muualla kuin ehkä pohjoisessa. 
Helle kohosi jo viikolla niin helvetilliseksi, ettei auttanut muu kuin viettää retrojuhannus: Mies kaivoi kotitalon vintiltä ihka aidon 70-80-luvun vaihteen teltan. 
Vaikka eihän se sitten ihan napakymppiin mennyt. Tietenkään. Laitettiin fiksusti ensin tulille grilli, ulkosauna ja iltasella vasta pystyyn asumus. Ettei ehtisi paahtua, vaan saisimme nukkua ah ihanan viileässä vihdoin. 
Nukuttiinkin. Kunnes kello tuli 2.21 ja kattoon iskeytyi ensimmäiset sadepisarat. Sitä muoviahan nääs ei oltu viritelty, mitä suotta. 
Hetken kylmästi tilannetta punnittuaan Viisas Nainen päätti jatkaa Miehen kuorsauksen kuuntelemista: mihinkään ei hievahdeta, ennenkuin alkaa koti tulvia. 
Jännitystä riitti aamuun saakka, kuuro toisensa perään. Vaan teltta piti pintansa, hip hurraa! Aamusella tunsi itsensä pitkästä aikaa kunnolla nukkuneeksi. Autuutta!

Jos paheksutte teltan edessä näkyviä ns alkoholijuoma-astioita, tuotettakoon pettymys. 

P1110067.jpg

Ehtaa ajankuvan mukaista rekvisiittaa. Mieskin sivistyi kuullessaan Viisaalta Naiselta luennon pulituurin syvimmästä olemuksesta. Sillehän on nääs syynsä, että suomenkielestä löytyvät sanat puliveivari ja puliukko. Pulituurista saivat näppärät veikot eroteltua spriin eli kyllä vain, sitä juotiin humaltumistarkoituksessa. 

Tänään päivä aloitettiin sukeltamalla metsään. Ensimmäiset kanttarellit antoivat viitettä hyvästä hamsterointikaudesta - joka tunnetusti kestääkin nyt taas tästä ensimmäisiin lumiin asti. 
Jos ylipäätään puolestaan johonkin rientoihin tahtoo osallistua, alkaa olla viimeiset ajat. Sen verran aivotonta menoa on ollut monella suunnalla. Viisas Nainen ähkäisi tuskaisimmin lukiessaan kuinka meitä kaikkia kuriin, järjestykseen ja kotiin eristyksiin yli vuoden ajan jatkuvasti piiskannut HUS:n Lasse-setä kirmasi iloisesti Pietariin, varsinaiseen koronalinkoon. Siis mitä, nytkö ne 2 rokotetta yhtäkkiä suojaavatkin takuuvarmasti eivätkä rokotetut enää ykskaks voikaan tartuttaa? Nytkö saa tehdä mitä lystää? Koskas tämä muuttui? Jalkapalloko oikeuttaa pienen itsekeskeisten joukon roudaamaan meille Venäjältä uuden koronaepidemian? Voi v*ttu...
Suorastaan teki mieli vetäistä turpiin ja pistää linnaan sekin ääliö, joka sieltä palattuaan pyyhkäisi suoraan Himokselle bilettämään. Mitäs luulette kuvista katsoen, kuinka pidettiin turvavälit sun muut? Mutta oi oi, kun tämä kansakunnan toivo nyt vaan ei satu kestämään mitään karanteenissa lusimista... 

Viisaan Naisen ja ennenkaikkea terveydenhoitohenkilökunnan kuitenkin on kestettävä näiden idioottien kylvämän sadon korjaaminen. Kurissa eläneiden kohta taas pienennettävä elinympyröitään. Onko reilua, mitä? 

Alkaa kuulkaa kuumottaa sekä nostaa verenpaineita niin perkeleesti tuon asian ajatteleminenkin, että parempi siirtyä Ilvesvaaralle. Ison Jänön ja Jänönkäpäläjärven välimaastoon juhannustansseihin sekä valoisan yön romanttisiin hetkiin. 
Mutta sitä ennen toki palatkaamme Juholan suureen saliin, jossa kihlajaistunnelma viimeksi pikkuisen kireään tunnelmaan jäi.

kes%C3%A4%20226.jpg

ANNO DOMINI OSA 46. JUHANNUSTANSSIT 

Kaappikellon raksutus pysyi ainoana äänenä huoneessa, ja kertoi ajan kaiken aikaa kuluvan, vaikka ihmiset pysyivät liikkumattomina kuin valokuvaan pysäytetyt. Kaarlo ajatteli irrallisesti, että tämmöistä varmaan tarkoitettiin kirjoissa, joissa kuvailtiin tunnelman tiivistyneen veitsellä leikattavan tiheäksi. 
Ensimmäisenä toipui yllättävää kyllä Hilla. Kilauttaen lusikalla kahvikupin reunaa se nykäisi leukaansa pystyyn täsmälleen yhtä terävästi mitä isomummonsa Eedla vähää aiemmin.
-Jaaha, ja oliko jollakin muullakin vielä sydämellään jotain? Haluaako joku muukin avautua salaisuuksistaan? Ellei, niin voitaisiin siirtyä juomaan kahvit. 
Kaarlolta pääsi pieni tahaton, mutta ihaileva naurahdus. Totisesti, ei epäilystäkään keneltä tyttö oli topakan luonteensa perinyt. Oli se, oli... Melkoinen. Erkki hänen takanaan yskähti, ravisti itseään kuin hypnoosista herätetty. Ehdotti tekoreippaasti takaisin pöytään siirtymistä. Muutkin alkoivat liikahdella. Kunnes taas pysähtyivät melkein kesken askeleen.
-Niin tuota, kun nyt tuli puheeksi...
Kaikkien päät kääntyivät salamana kohti Villeä, Juholan vävykokelaaksi tituleerattua Kaisa-tyttären poikaystävää. Kaisan poskille helähti puna.
-Niin tuota, meidän piti kyllä kertoa heti ensviikolla. Ajateltiin antaa Hillan ja Jannen kihlajaisten olla ensin, mutta siis... Ollaan ajateltu Kaisan kanssa mennä naimisiin syksymmällä. Minä silleen vanhanaikaisesti halusin pyytää kättä ja kaikkea, mutta tuota kun...
-Mutta kun minä odotan vauvaa, niin ei haluttais mitään suurta,  
Kaisa jatkoi takeltelevan poikaystävänsä selvitystä. 

Villen ja Kaisan ilmoitusta seurasi armoton hälinä. Samuelin tokaisu unohtui. Itsekseen huokaisten Kaarlo koukkasi täytekakkunsa, joi kahvinsa ja hilautui vaivihkaa kuistille henkeä vetämään. Erkillä vaikutti olevan samansuuntaiset ajatukset. Heitettiin pari vitsin tynkää iloisen perhejuhlan tuplaantumisesta, tiedossa olevista syyshäistä. Sitten Erkki vakavoitui.
-Siitä Samuelista... Jos et kauheasti kylillä huutelis... Vaikka tuskinpa sinä semmoista. Et ole sen sorttinen mies. Minä sillä vaan, että ollaan pidetty pienessä piirissä ihan syystä. Kattos kun se Sebastian nyt oli mikä oli, levoton sielu. Isänsä mielestä liian levoton perilliseksi, eikä niitä siskonsa lisäksi muita ollutkaan, eli Samuelhan se ainoaksi jäljelle jäi. Koko paska niin sanotusti rysähti sen niskaan. Onneksi on eri sukunimellä, saa jotain rauhaa. 
Kaarlo ynähti kuinka rahaa nyt harvemmin paskaksi sanottiin, tai huonona asiana pidettiin. Yritti teeskennellä välinpitämätöntä, vaikka himosi kiihkeästi kuulla lisää. Erkki selosti vuolaasti, arvaamatta.
-Vanhan Söderholmin testamentin mukaan Samuelin mahdolliset lapset jakavat omasta osastaan vuorostaan Eedlan mahdolliselle, nuorimmalle jälkeläiselle eli tällä hetkellä Hillalle määrätyn prosenttiosuuden. Jos Samuelille ei tule lapsia, potti rysähtää kokonaisena. Eihän ne nyt mitään Herlinejä ole, mutta kun luettelen pari firmaa, niin ymmärrät miksi Eedla haluaa pitää Samuelin piilossa. Täällä maalla saa elää rennosti, ottaa vähän lomaa bisneksistä ja pikkutakkipalavereista. 
Erkin luetellessa niitä "paria" firmaa Kaarlon olisi voinut pyyhkäistä kumoon höyhenellä. Ei helvetti, olisikohan hänkään tahtonut tuommoisia omaisuuksia julkistaa Ilvesvaaran maisemissa? Tai ylipäätään missään? 

Juhannuskokon liekkeihin tuijotellessaan Kaarlo ajatteli taas Eedlaa. Omia olemattomia mahdollisuuksiaan. Nyt piti paaduttaa itsensä, jäädyttää tunteensa, ja mennä järjellä. Se päätös vahvistui tanssilavalla Natalian kukkamekon heilahtaessa näkökentässä. Hänestä tulisi isä. Siinä oli kylliksi tähtäintä. Ehkä he siinä vanhemmuutta jakaessaan vielä Natalian kanssa lähentyisivät uudelleen, perustaisivat ihan perheen. Rakkaus kasvaisi ajan myötä. Tai olisi ainakin tasaisen rauhallista, arkista. 
Pertti ja Peräpusikon pojat veteli orkesterikorokkeella soittimistaan ikivihreitä. Pari nuottia saattoi sieltä sun täältä heittää, mutta kukaan tuskin välitti. Tangon kajahtaessa Kaarlo nykäisi ryhtiä suoremmaksi, ja harppoi pokkaamaan naistenrivistä Natalian. Siellä se seisoskeli melkein nurkassa, kuiskutteli kihertäen aivan oudon oloisen naisen kanssa. Kaarlon puolihuolimattomasti tiedustellessa Natalia kuittasi asian vanhalla ystävällä entisestä elämästä. Larissakin itärajan takaa kotoisin kuten hän, Suomessa jo kauan asunut terveyskeskuslääkäri.

Siihen Kaarlon olisi ollut tyytyminen sekä uskominen, ellei tullut poikettua lavan takana. Siellä ikiaikaisella miesten piilopullolla. Pelkkä pieni suullinen paljasti, ettei Hämäläisen tuotantolaitoksen palo ollut kuntaa kuivattanut. Pontikan mausta ei voinut erehtyä. 
Joka tapauksessa aidanviertä takaisin kiertäessään hän erotti hämyn keskeltä tutun kukkamekon, ja toisenkin. Kas kas, Natalian ja Larissan ystävyyshän näyttikin olevan todella lämmintä, ellei suorastaan polttavaa. 
No, se kyllä selitti täysin, miksei Natalian ja hänen suhteesta alun jälkeen alkanut kehittyä mitään suurempaa. Natalian sydän taisi kuulua Larissalle. Hänen sydämensä taas... 

Kotkan ruusun haikeat sävelet yössä kiirien Kaarlo lampsi vähin äänin parkkipaikalle. Napsautti Pajeron ovet auki, ja istui hetken tuulilasia tuijotellen. Kai se pitäisi puheeksi ottaa. Aikanaan. Vakuutella Natalialle, ettei mitään hätää. Kyllähän perheitä saattoi nykyaikana olla kaikenlaisia. Lapselle tärkeintä, kunhan rakastavia, välittäviä ja huoltapitäviä aikuisia piisaisi ympärillä. Juholan salin iltapäivän paljastusten jälkeen oikein mikään ei jaksanut kauheasti hetkauttaa. Taisivat sitä paitsi olla paikkakunnalla tottuneet kaikenmoisiin skandaaleihin vuosikymmenten mittaan, tuskinpa tämäkään maailmaa kaataisi. 

Tyynin mielin Kaarlo ajeli kohti kotia. Pohti lämmittäisikö pikkuisen saunaa, vai istuisiko vain rappusilla ottamassa siivut juhlajuomaksi varatusta konjakkipullosta. Jos katseli siinä aamun tuloa kaikessa rauhassa, nauttisi hiljaisuudesta. Tai voisihan sitä auringon noustessa veneen... Mutta mitä ihmettä, mitä tuolla pellon laidalla oikein tapahtui? 
Jalka iskeytyi kaasulta jarrulle. Pajero pysähtyi täsmälleen soratien varteen parkkeeratun sivuvaunu-Uralin taakse. 
Hetken Kaarlo pelkästään seisoi siinä, kuunteli jäähtyvän moottorin vaimeaa naksahtelua. Katseli heinäpellossa aaltoilevan usvan  keinuttamaa hahmoa. Mikään ei ollut enää epäselvää, eikä keskeneräistä. Hän tiesi tarkalleen. 

Eedla odotti keskellä ketoa. Ottamatta askeltakaan vastaan. 
-Minä kerään kukkia. Tiedäthän: jos laittaa tyynynsä alle juhannusyönä seitsämän eri kukkaa, näkee unessa tulevan puolisonsa. 
Kaarlo hyrähti nauruun. Harppasi vielä viimeisen heidät erottavan askeleen, ja käymättä lupia kyselemään nakkasi Eedlan olkapäälleen. 
-Turhaa vaivaa. Sinä kuulut minulle.