P1100858.jpg

Poikkeuksellisen vuoden saldo alkaa näkyä. Monella kahvilalla ja ravintolalla on taisteluväsymys tulvinut yli äyräiden, kassasta raavittu viimeisetkin pölyt pohjilta. Tukia tai ei, tuntuu varmasti melko turhalta edes yrittää jatkaa sinnittelyä rajoitusten sekä olemattomien asiakasmäärien kanssa - ja pahinta lienee jatkuva epätietoisuus siitä, onko parempaa tulossakaan enää, ja jos, niin koska. Niihin kysymyksiin kun ei vastausta löydy keneltäkään. 

Kukaan ei liene miettinyt sitäkään, koska Viisas Nainen pitää lakisääteisistä kesälomistaan vielä puuttuvan viikon. Siis sen, joka täytyisi virallisella kesälomakaudella viettää. Vaan siitä viis, tästäkin vähästä on nautittu. Nukuttu pois pahin väsymys, pienesti ja varovaisesti tavattu sukulaisia. Agentti 010 ei tunnetusti tingi tyylistään, joten Serafia-tädin kanssa juotiin aamukahvit ulkona tänään. Astetta paremmin kuin normiarkena, tietty. Aina on syytä juhlaan. 
 

P1100934.jpg

Nyt samassa sisarussarjassa puolet lapsuudestaan kasvanut Serafia-täti on saateltu junaan. Seuraava tulija lienee Mies, jonka työviikko tulee iltasella täyteen. Yhteistä aikaa jää 3 päivää. Ehkä saadaan jo ulkosaunakin siivottua, kasvimaa kuokittua plus kaikenlaista muuta, to do -listalle laitettua. 
Osa viikkoa erillään asumista voi suositella kaikille. Se jättää omaa aikaa tehdä omia asioitaan. Elää lomalaisena oman sisäisen kellonsa mukaan (joka tosin heittää melko hienoisesti yhteisestä, aamu saapuu aikaisin). Kaikkein ruhtinaallisinta tässä on ollut herääminen ilman sitä raivostuttavaa pimpelipomherätysääntä.... 

Vaan eihän Serafian lähijunaan pistäminen toki ongelmitta sujunut. Sillä oi! VR:n paljon mainostama palvelu ei kata lipunmyyntiä junissa. Lippu pitäisi ostaa ennalta R-kioskista - harmi vain näillä main ei moista ihmettä ole nähty vuosikausiin. Tädin kännykkä reistasi, joten sen varaan ei uskaltanut jättää. Aseman lippuautomaatti on yhtä muinainen muisto kuin dinosaurukset. Totesimme yhdessä, että varmaankin tarkoitus on karsia matkustajista pois nimenomaan tämmöiset satunnaiset kulkijat, jotka saattaisivat jopa mieltyä raiteilla matkustamiseen! Kun asiat tehdään riittävän vaikeiksi, niin kylläpähän tajuavat körötellä bussilla tai omalla autolla. Nyt sillä omalla autolla ajettiin sentään vain muutaman kymmenen kilometrin päähän - sinne R-kioskin taajamaan. 
Ai että vitutti. Eikä lohduttanut yhtään junan ajoissa tulemisen ihmekään. 

Mutta hei! Kaarlon tarinaa on tänään seurattu jo 40. jakson verran! Sillä aikaa kun Kaarlo pohdiskelee yllättävää isäksi tuloaan kaivetaanpa esille vähän vanhemmat, tutut sankarit: Hilla ja Baarmannit + Salli-koira. 

ANNO DOMINI OSA 40. MYRSKYN ALLA

Autuaan tietämättömänä tulevien appivanhempiensa kireistä tunnelmista Hilla veti tennarit jalkaan, heitti repun olkapäälle ja kiirehti puolijuoksua ulos. Aurinko paistoi liki pilvettömältä taivaalta, lämpömittaria hipoi hellerajaa, tuuli tuskin lainkaan. Oi, suorastaan täydellinen päivä pienelle purjehdukselle! Baarmannit olivat alkuviikosta kutsuneet hänet kokeilemaan katamariinin kyytiä järvelle. Voitaisiin purjehtia vaikka Isolle Jänölle saakka: Jacob oli kuulemma viritellyt katamariinilauttansa perään sähkömoottorin tueksi sekä varavirraksi bensakäyttöisen "virkaveljen". Takuuvarmasti ei siis jäätäisi vetten päälle paikoilleen kellumaan, vaikka innostuttaisiin kauemmaskin. 

Jannea ajatus edessä olevasta purjehduspäivästä ei jostain syystä tuntunut miellyttävän. Volvoa Baarmanin pihassa kääntäessään se kurtisti otsaansa, tiiraili ylös taivaalle ja puisti päätään.
-Vähän liian hyvä ilma ollakseen totta. Hemmetin painostavaa. Ettei vaan tulisi kuitenkin sade.
-Ilonpilaaja,  Hilla nauroi kumartuen suikkaamaan suukon sulhasensa poskelle.  -Taidat olla vaan kateellinen, kun et itse ehdi mukaan. 
Jotain varovaisuudesta mutisten Janne virnisti. Sillä tavalla juuri niin söpösti, kuin vain osasi. Hillan sydänalaa kouraisi odotuksen tuntu. Juhannuksena mentäisiin kihloihin. Kukapa olisi uskonut! Ei ainakaan hän itse vastahakoisesti syksyllä Ilvesvaaralle Erkki-enon luokse tullessaan. 

Katamariini irtosi rannasta kevyesti Jacobin peräsintä käyttelevää kättä totellen. Pelastusliivien solkia kiinni näpräten Hilla seurasi kuinka Salli asetteli pienen koiranruumiinsa tanakasti tähystysasemiin, sekin omissa liiveissään. Tuskin he niitä liivejä täällä tarvitsisivat, mutta aina kannatti olla tarkka, Leah muistutti. Eväskorit oli aseteltu sivustoilla penkkeinä toimiviin säilytyslaatikoihin. Kunhan päästäisiin Ison Jänön puolelle, voitaisiin katsella jokin sopivan kaunis poukama, johon rantauduttaisiin syömään. Joku sopiva oli jo valmiiksi katsottuna, katamariinilla pääsi mataliinkin vesiin vaivatta, kiitos tasaisen pohjan.

Purjehtiminen oli ihanan rentouttavaa. Veneessähän nyt yksinkertaisesti ei voinut tehdä oikein mitään, saattoi vain laiskasti lekotellen seurailla ohi lipuvia maisemia. Kaarien päälle viritelty katoskangas piti liian paahteen poissa. Kaikki oli Hillasta suorastaan täydellistä! Uteliaana hän tarkasteli Jänönkäpäläjärven ja Ison Jänön erottavan, kapean salmen rantoja mökkeineen. Tietenkään niin lähelle vettä ei saanut enää nykyisin rakentaa, mutta vanhoista asumuksista oli kunnostettu suoranaisia kesäparatiiseja monesta. Tuollakin tuollaiset veteen asti ulottuvat kiviraput, tuolla kukkivat rinteet... Jokunen laiturillaan puuhastelija nosti laiskasti kättään tervehdykseen. 

Viimeinen talo ennen Isoa Jänöä poikkesi muista alkuperäiseltä näyttävine rakennuksineen. Ei mitään kesäkeittiöitä, lasitettuja terasseja tai ponttoonilaituria. Pihalla seisova vanhemmanpuoleiselta vaikuttava mies huusi jotain huitoen käsiään, mutta yllättäen virinnyt tuulenpuuska vei sanat mennessään. Salli taisi olla ainoa joka ne kuuli, koska haukahti vastaukseksi saaden kaikki nauramaan makeasti.

He olivat edenneet pitkin Isoa Jänöä jo jonkin matkaa, sähkömoottori jouduttaisiin vaihtamaan paluumatkalle aivan varmasti. Varsinkin, kun tuulenpuuskat alkoivat iskeä vinosti vastaan, veden pinta muuttua rikkomattoman sileästä aaltoilevaksi. Jacob tiiraili niska kenossa taivaalle, siellä ei kyllä edelleenkään lipunut kuin pieniä pumpulihattaroita. Samassa Leahilta pääsi pelästynyt huudahdus.
-Katsokaa tuonne! 
Hillan hengitys salpaantui. Salaa heiltä jokaiselta kauempana sijaitsevan rannan päälle oli noussut mustansininen pilvimassa. Se suorastaan vyöryi silmissä puidenlatvojen yli, kohoten yhä korkeammalle, yhä kiihtyvään vauhtiin. Jacob ähkäisi survaisten peräsimestä katamariini keulan kohti vielä kaukana olevaa, omanpuoleista mannerta.
-Ukkonen! Meidän täytyy yrittää rantautua ennenkuin se ehtii päälle.