keitti%C3%B6.jpg

Kesä on päässyt käännekohtaansa, mutta eipä nyt surra vielä päivän lyhenemistä. Suomi menee taas perinteisesti kiinni seuraavaksi kuukaudeksi - kaikki hauska järjestetään vain lomalaisille, tai muuten joutilaille. Niinpä Viisas Nainen saa pitää kalenterinsa puhtaana menoista vielä kauan. Jotain toivoa selviämisestä kuitenkin on, kun helteet hieman helpottivat. 

No, mitä tahansa teettekin, älkää menkö siivestelemään yllätysvierailulle kenenkään kesämökille! Ja te, jotka näin "iloisesti" mahdollisesti yllätetään, olkaa kerrankin selkärangallisia: unohtakaa turha kohteliaisuus sekä vieraskoreus. Teidän velvollisuutenne on nauttia lomastanne, ei passata hampaat irvessä noita yllättäen pöllähtäneitä. Jos nyt kuitenkin siis joku pieniaivoinen kahvipaketti ja grillimakkarat tuliaisineen tulee täysihoitoa vaatimaan, niin häätäkää ne tyynen rauhallisesti. Syökööt mitä tuovat, nukkukoot missä ylimääräistä tilaa on ja tehkööt hommiakin: esimerkiksi ulkohuussin tyhjentäminen on aina hyvä.
Fiksuimmat uskaltavat sanoa aivan suoraan, että sori vaan, me ajateltiin olla kyllä nyt ihan omissa oloissamme, mutta tuosta kun ajelette vielä muutaman kymmenen kilometriä on oikein mukava leirintäalue/hotelli.

Toki Viisas Nainen ja Mieskin pakenevat hetkeksi rivitalosta maalaismaisemiin. Suunnitelmissa on uhkarohkeasti jopa nukkua teltassa. Katsotaan miten käy... Matka on onneksi kohtuullisen lyhyt, voi kätevästi hurauttaa yöksi kotiinkin, jos ulkosaunan jälkeen siltä alkaa tuntua tai se telttailu ei enää jaksakaan tuntua hyvältä idealta.

Vaan muistakaa Irwinin laulun suuri viivaus: pitäkää sepalus kiinni, niin vesillä kuin vesien rannoillakin!

Ison Jänön järvelle ehdttiin kokea syöksyvirtaus ja haaksirikko jo etukäteen, ennenkuin myrskyt todellisuudessakin puhalsivat puuta kumoon sekä kattoja lentoon. Eli se siitä mielikuvituksen villistä laukasta... Joka tapauksessa nyt nauttikaa Juhannuksesta: kiitos pieniaivoisten EM-kisaturistien kohta on maa taas kiinni koronakäyrien noustessa taivaisiin. Ilvesvaaran varjoissa, Jänönkäpäläjärven rannoilla aletaan kihlajaisten viettoon - eikä illan kääntyessä seuraavaan aamuun vältytä perinteisiltä juhlakliseiltäkään, eli lavatansseilta povitaskupulloineen kokkojen palaessa ja tunteiden roihutessa. 

ANNO DOMINI OSA 45.  KIHLAJAISET

Juhannusaatto valkeni aurinkoisena, pulleat poutapilvet sinisellä taivaalla laiskasti seilaten. Erkki heräsi tapojensa mukaisesti varhain, kömpi alakertaan kahvin keittoon varoen kolistelemasta liikoja. Eeva nukkui kamarin suljetun oven takana. Sisko oli rauhoittunut saunassa ja järvessä käytyään. Eikä yhtään liian aikaisin, sillä eilen poiketessaan Hilla oli tehnyt selkoa epäonnisesta purjehdusretkestään Isolle Jänölle Baarmanneiden kanssa. Onneksi sillä tarinalla oli onnellinen loppu sentään. Leah oli jo kotona Sallin kanssa, Jacob pidettäisiin sairaalassa tarkkailtava. Syöksyvirtauksen voimasta kivikkoon iskeytymisen seurauksena kirjattiin potilaskertomukseen 5 murtunutta kylkiluuta ja nilkka, sekä pahasti ruhjoutunut lonkka. Alkuun oli kuulemma epäilty kallonkin saaneen pahemman sortin tällin, mutta se diagnoosi oli tarkentunut pelkäksi aivotärähdykseksi. Melkoinen lista sydänvaivoista kärsivälle, vanhemman puoleiselle miehelle joka tapauksessa. Ilman Hillan avun hakuun rämpimistä olisi voinut käydä huonommin.

Niinpä niin, siellä ne olivat laiturilla istuneet vierekkäin, äiti ja tytär. Puhuneet ties mitä pitkästä aikaa tavatessaan. Erkki ei ollut kysellyt, Eeva ei ollut kertonut. No, kunhan nyt kunnialla päästäisiin taas seuraavaan aamuun. Juholaan mentäisiin kello 15.00. Kihlajaiset aloitettaisiin ruokailulla salissa, sen jälkeen juotaisiin täytekakkukahvit. Vaihdettaisiin päälle jotain pikkuisen rennompaa, ja jatkettaisiin lavan rantaan katsomaan kokon sytyttämistä kuudelta. Pari tuntia kuluisi sujuvasti tuttuja tervehtiessä, kuulumisia vaihtaessa. Lapsiperheet häviäisivät hiljalleen kohti kotia, aikuiset maleksisivat lavalle odottelemaan orkesterin saapumista. Jotkut jättäisivät kokon väliin, tulisivat vasta saunottuaan. 
-Kuulostaa oikein perisuomalaiselta, romanttiselta yöttömän yön juhlalta!  Tuula oli todennut.  -Aah, sitten kun vielä lämmitetään sauna kiihkeät tangot taivuteltuamme, ja pulahdetaan yöuinnille nakuna! Täydellistä!

Eevan läsnäolo ei saisi noin loistavia suunnitelmia pilata, Erkki mietti iltapäivällä kauluspaitaa napittaessaan. Kravatti sai jäädä kaappiin, joku tolkku. Ihan vain perhepiirissähän tässä kokoonnuttaisiin. Sitä Eevalle kyllä taisi olla turha muistuttaa. Sisko tälläsi itseään siihen malliin. Mielessä käväisi pakosta paljonko siinä oli mukana näyttämisen halua. Yhä vieläkin, kaikkien näiden vuosien jälkeen. Melkein teki mieli kysäistä viattomasti josko Eeva yhä haikaili kartanon emännän paikkaa, Kaarinasta huolimatta. Äh, tuskinpa sentään. Eevahan mennä porskutti uraputkessa kaupungissa, suuren maailman leidinä tekokynsiensä kärkiä myöten. Mutta ensirakkaus... hämyiset kesäyöt Juholan kartanon ja Lahtimaan torpan välisissä metsissä muinoin... Kukapa sellaista toisaalta koskaan unohtikaan.

Kaarlo pysäköi  autonsa Juholan pihaan ristiriitaisissa tunnelmissa. Kutsu Hillan ja Jannen kihlaisiin oli tullut niin sanotusti suoraan puun takaa. Käsittämättömänä hän sitä piti kyllä vieläkin, vaikka Erkki kuinka oli selventänyt syytä.
-Sehän olis tavallaan Lepistön tuoli, mutta sinähän siellä torpassa nyt asut, niin ajateltiin josko täyttäisit sen paikan. Jos elämä toisella tavalla kortit jakoi Lepistö saattaisi isännöidä kartanoa tänäkin päivänä. Vaan kun sota vei heti alkumetreillä vanhemman pojan, Johanneksen isän veljen, niin yksin jäi perillistä odottamaan vasta kihlattu morsian. Taisi olla semmoinen jäähyväislahja, tiedäthän... Joka tapauksessa morsian, Lepistön isoäiti, sitten sai kartanon maista torpan asuttavakseen, ja rengin avuksi. Siitäkin tietysti puhuttiin, mutta mistäpä täällä nyt ei kautta aikain juoruja ole syntynyt...

Ähkäisten Kaarlo kampesi ulos Pajerosta, sekä samaa vauhtia sisälle saakka, ettei katumaan olisi ehtinyt käydä. Sisuksissa käänsi kipeästi heti salin ovensuussa, Eedlan katseen tavoittaessa. Siinä se seisoi, toisella puolellaan Hilla, toisella Hillan äiti varmaan. Katsoi suoraan kohti silmät syvinä kuin metsälähde, veti puoleensa magneetin tavoin. Ei näyttänyt päivääkään liian vanhalta, ainoastaan henkeä salpaavan kauniilta pitkähelmaisessa, värejä läikehtivässä mekossaan, pienet jalat kultasandaaleissa. 
Vielä viiltävämmin kaipuu, ja suuri suru viilsi Kaarloa hänen havaitessaan syrjemmällä sohvan päällä retkottavan pitkätukkahampuusin. Sen sarvikypärässä invamopolla kaupalta kaahailleen Samuelin. Vähän lohdutti huomata kuinka synkeitä katseita Hillan äitikin äijänkuvatukseen loi. 

Istuttiin pöytään, hän kohteliaasti auttoi tuolin Eevan alle, istahti itse vastapäätä. Tasaparit, tietty. Kaarinan pidoissa kaiken piti olla täydellistä. Kristallit kimalsivat, hopeat kiilsivät, parhaiden porsliinien kultareunat loistivat. Juhola seistä pönötti pöydän päässä puhetta kihlaparille pitämässä, kasvoilla parista pohjustusryypystä kertova punoitus. Ja kas, eikö vain tuon tuosta tupannut Eevan kaihoisa katse lipsahtamaan Johanneksen suuntaan. Olisi naurattanut koko sekalainen seurakunta, ellei olisi itsekin löytänyt itsensä Eedlaa vilkuilemasta. Toden totta, sinä päivänä Juholan salissa istui kauniita naisia monta sukupolvea!

Kahvia ennen Janne pujotti juhlallisesti suvun perintösormuksen Hillan vasempaan nimettömään. Hilla pirautti pari tilanteeseen kuuluvaa kyyneltä, taisi Eevakin pyyhkäistä poskeaan. Juhola kävi entistä punakammaksi saatuaan konjakkilasin kouraansa. Kaarlo ehti jo ajatella, että kyllä tästä selvittäisiin, kun siihen saakka melko vaitonaisena, lasi tiukasti aina täytettynä pysytelleen Samuelin kielenkannat irtosivat viinan voimasta. Leveästi virnuillen kuvatus kehtasi harppoa Eevan eteen kädet levällään, iskeytyi melkein iholle kiinni.
-No niin sinä, ah jumalaisen lumoava nainen! Eeva, morsiamen ja kaikkien naisten kantaäiti! Annahan kunnon halaus Samu-enolle pitkästä aikaa!

Saliin laskeutui hiljaisuus. Niin rikkomattoman täydellinen, että Kaarlo pelkäsi villiin laukkaan lähteneen sydämensä lyöntien kuuluvan äänekkäästi kuin kaappikellon lyönnit. Eno, se äijä oli sanonut olevansa Eevan eno! Äkkiä hänen oli aivan pakko tavoittaa Eedlan katse. Nähdä omin silmin niissä silmissä välähtävä surun ja jonkin muun, täysin tulkitsemattoman, sekainen häivähdys - sekä siron leuan nousevan ensin ylpeästi pystyyn, sitten laskevan terävästi pieneen, päättäväiseen nyökkäykseen. 
Samuel pyörähti ympäri otteestaan livistävän Eevan perässä, ja jäi tuijottamaan haastavasti paikoilleen jähmettynyttä juhlaväkeä.
-No mitä? Älkää nyt helvetti sanoko, ettei siitä saa puhua vieläkään! Mikä salaisuus se on, jota ei voi oman perheen kesken jakaa? Äitikullan rikos on sitä paitsi takuulla jo vanhentunut, jos lapsen synnyttämistä, ja sen adoptioon antamista ylipäätään voi rikoksena edes pitää. Voittohan pelkästään kihlasi Eedlan, joten eipä silläkään olisi mitään vaateita voinut olla koskaan minun suhteeni. Ja hei, muistakaa nyt ihmiset mitä vuosikymmentä elettiin! Minä sain ihan saamarin loistavan, fantastisen lapsuuden Sebastianin siskon perheessä! Yhtään valehtelematta! Vaikka siitäkään ei koskaan puhuta, niin jos äiti antaisi, voisin elättää meidät molemmat leveästi seuraavat sata vuotta.

Hiljaisuus muuttui, jos mahdollista, vielä täydellisemmäksi. Kaarlo kuuli vieressä seisovan Tuulan, Erkin tyttöystävän, vetävän henkeään, Erkin pidättelevän omaansa. Tuntui, kuin olisi seisottu juuri ennen ukkosta olevassa, painostavassa tyhjiössä: odotettu paikoilleen jähmettyneinä ensimmäistä jyrähdystä peläten salaman iskevän.