IMG_20210608_164536.jpg

Lomalainenkaan ei hymyile näillä helteillä. Ei ainakaan, kun ei voi nuorempien viisaiden naisten tavoin hilpaista varjoisaan riippumattoon torkkumaan. Eilisen, lapsuusmaisemiin tehdyn turneen jälkeen tänään on ollut hyvä vain maata sohvalla kirjan kanssa. Tehdä ainoastaan vähän välttämättömimpiä. 
On syytäkin kasata voimia: huomenna starttaa viime kesän tavoin Kukkamekkokiertua heti aamusta. Tällä kertaa suunnataan varsin prameaan kohteeseen, mutta siitä myöhemmin. Ehkä. 

Sitä ennen pohditaan vähän loman merkitystä ihmiselle. Toisillehan työ on koko elämä, ja toisille elämä työtä. 
Ja kuitenkin suurin osa käy töissä vain rahan takia. Parasta antia ovat palkalliset lomat. Varrsinkin kesälomat. 
Tällä kertaa vapaita on vaivainen viikko, josta osa menee asioiden hoitelussa. Sellaisissa hauskoissa kuin auton tuulilasin vaihto. 

Monelle pitkän kesäloman loppuminen kaataa kylmää vettä niskaan. Saavista suorastaan. Katkon eli katkaisuaseman ovi käy tiuhaan tahtiin, paluu etätöistä työpaikalle naamaansa näyttämään paljastaa karun totuuden. Tuntuu uskomattomalta, että joku kirjanoppinut tahtoo vapauttaa kannabiksenkin kaljan lisäksi. Siihenkö tässä tähdätään, ettei töissäkään tarvitse kohta olla enää selvinpäin? Tai saa ihan luvan kanssa vetää pään niin sekaisin, että pääsee nuorena jo eläkkeelle? 
Perseestä. 

On liian kuumaa edes kuvitella nukkumista vielä moneen tuntiin, joten siirrytäänpä mukavampiin asioihin! Lähteekö Kaarina tosiaan kohti unelmiensa maata, Vaaranpohjaa? Heittääkö Pertti tosiaan perheensä menemään pubin Kirsikan takia? 

 

P1110366.jpg


KESÄTARINA II OSA 5.   VAARALLISTA ONNEA

Pertti oli onnellinen mies. Vähän yritti omaatuntoa vihlaista tiistaiaamuna vieraan oven sulkeutuessa selän takana, mutta hän kovetti mielensä. Hitto, kerrankin oli elämä kohdillaan! Kaarina oli murjottanut viikonlopun, mutta älynnyt sitten vähin äänin kasailla kassinsa. Sanonut lähtevänsä heti maanantaiaamusta kohti lapsuuden maisemia, kotiin. Vienyt Jani-Petterinkin jo heti lauantaiaamuna sille koulukaverilleen.
Ja Kirsikka! Voi jestas, siinä vasta oli todellinen nainen! Ei mikään Kaarinan tapainen nalkuttava lahna, jatkuvasti kyttäämässä jokaista kaljaa, ruikuttamassa kotitöiden jaosta tai kaupassa käymisestä. Muotojakin sillä oli mukavasti enemmän, pelkkä muisteleminen meinasi ahdistaa housuissa heti.
Eilen pubissa Meltonen oli tullut samaan pöytään, melkein oli kuola valunut äijän suupielistä sen tuijottaessa Kirsikan kurveja. Vaan asiaa se oli puhunut. Kysynyt miksi hitossa Pertti kuunteli Pomon jatkuvaa vittuilua, jaksoi kyyläämistä ja kyttäämistä. Koko nykyistä elämäänsä. Ainahan tekevälle miehelle löytyisi parempipalkkaisia reissuhommia.
-Kato Pertsa, annat kenkää sille akalles ja haistat pitkät paskat pomolles! Lähdet meidän porukoihin Kemiin! Otat vaikka tään Kirsikkas mukaan, aina me jotain käyttöä noin näppärälle mimmille keksitään! Kato iso urakka, ainakin toista vuotta menee. 
Ehkä hän tosiaan lähtisi, Pertti ajatteli heittäessään pastilleja suuhun Pomon selän takana. Aloittaisi uuden elämän. Johan tätä perhehelvettiä olikin tullut nuoruudesta asti kahlattua, ja aina ankeammaksi tuntui menevän. Pitäisi Kaarinan palattua puhuakin sille, että jos myytäisiin kämppä. Hinnat oli nousussa, päästäisiin eroon siitä ikuisesta asuntolainasta ja jäisi molemmille vähän pesämunaa. Elatusmaksujakin menisi kohta enää Jani-Petteristä.
Kirsikasta hän ei puhuisi mitään. Laskettelisi vaan ne naistenlehtien rimpsut erilleen kasvamisesta, löisi pöytään Kemin keikan Meltosen porukoissa: turhaan hän Kaarinaa sitoisi, kuitenkaan ei kotiin paljon ehtisi pariin vuoteen ja niin edelleen. 

Pertti tuskin olisi ollut yhtä tyytyväinen, jos olisi nähnyt mitä samoilla minuuteilla tapahtui kotona. Kaarina oli ilmeenkään värähtämättä valehdellut lähtevänsä jo maanantaina, mutta mennytkin yöksi Saaralle. Nyt hän seisoi makuuhuoneen ovenpielessä, tuijotti hetken koskematonta parisänkyä, ja pakotti sitten itsensä liikkeelle. Sisimmässä tuntui yhtä aikaa raskaan tyhjältä, sekä kevyeltä kuin häkistä karkuun päässeellä pikkulinnulla. Ryhtiä suoristaen Kaarina koukkasi vaatehuoneen perältä valmiiksi pakatun suuremman kassin. Polkupyörän sivulaukut olivat löytyneet facebookin kierrätysryhmästä ilmaiseksi. Eiväthän ne uusinta uutta olleet, mutta kelpasivat hänelle. Mukaan mahtui kaikki tarpeellinen hyvin. Makuupussin hän oli lainannut Saaralta, sellaisen pienen, olemattoman kokoiseksi käärittävän. Sen voisi laittaa tarakalle mustekaloilla.

Junamatkan Kaarina torkkui, yritti keskittyä ajattelemaan vain edessä olevaa seikkailua. Jännitti, ei siitä mihinkään päässyt. Helpotuksekseen hän kuitenkin huomasi perillä heti rautatieaseman läpi päästyään polkupyörään nojaavan naisen. Sen saman, jonka kanssa netissä oli kaupat sovittu. Setelit vaihtoivat omistajaa, kaupan päälle nainen vielä auttoi Kaarinaa laittamaan sivulaukut paikoilleen oikein, ja kiinnittämään loput tavarat tarakalle. Näyttipä kartalta parhaimman reitin ulos keskustastakin. 

Pyörä oli vanha kolmivaihteinen, mutta satula osui olemaan oikealla korkeudella, eikä polkeminen tuntunut raskaalta. Aurinko paahtoi niskaan, hiki alkoi kihota selkään. Kyllä hänestä tähän olisi! Ja jos ei olisikaan, ainahan voisi hypätä bussiin. Viskata pyörän vaikka metsään, mitäpä tässä enää muutamaa kymppiä suremaan, kun koko elämä mureni alta. Vaan sitä hän ei ajattelisi nyt. Ensimmäiseksi piti keskittyä pääsemään ennalta sovittuun yöpaikkaan. Sen hän oli varannut netin kautta, halvan aittamajoituksen maatilalta. Sauna, uinti ja aamiainen kuuluivat hintaan, eikä hän muuta oikeastaan varmaan kaipaisikaan. 
Lopussa matkassa menisi sitten mitä menisi. Hän polkisi sen matkaa minkä jaksaisi, katsoisi tosiaan kännykällä netistä siltä kohdin jonkun samanlaisen majapaikan. Työkoneelta tutkittuna Vaaranpohjan molemmin puolin oli näyttänyt olevan paljon vaihtoehtoja. Jopa niin runsaasti, ettei ollut kannattanut kaikkien puhelinnumeroita talletella.