P1110311.jpg

Yhä käydään iltapäivälehdissä ja somessa raivokasta keskustelua rinnoista, eli tuttavallisemmin ihan vaan tisseistä. Missä niitä saa näytellä ja kuka saa näytellä, saako niitä tuunata silikoneilla vaiko eikö - ja onko mies heti sika, jos uskaltaa epähuomiossa edes niihin päin vilkaisemaan, saati rehellisen mielipiteensä kertomaan. 

Kyllä ennen oli ihanan paljon helpompaa. Kunhan nyt jonkunlaiset utareet oli, niin täydestä meni. Ei tarvittu kouhotusta nännien neutraaliudesta, ei puolen litran silareita - eikä älytty edes kärsien painia kaiken aikaa Kehopositiivisuuden saavuttaaksemme. 

Huoh, että kyllästyttää! Mitäs jos puhuttaisiin vaihteeksi vaikka rantalentistyttöjen sun muiden naisurheilijoiden pöksyistä eli housuista? Kuka katsoo olevansa oikeutettu päättämään, että jos tahdot urheilla, teet sen niin sanotusti persvakoon painuvissa, olemattoman kokoisissa retaleissa? Sellaisissa suunnilleen päälle liimattavissa. 
Sama ei valitettavasti koske miespelaajia, niillä on säkkishortsit, hahaa. 
Miksei tästä nosta kukaan metakkaa? Törkeämpäähän tämä on!  Nyt nouskaa barrikaareille organisoimaan Anna puskasi rehottaa vastarintaliikettä!
Vai aletaanko sitten sakottaa liian pienien housujen lisäksi liian rehottavista reisienvälipuskista? 

Helle on - ah autuutta! - joka tapauksessa vihdoin hellittänyt. Niinpä sunnuntaina uskaltauduttiin vilkuilemaan erään sortin Oman elämänsä kuningattaria Vesivehmaalle ja Vääksyyn. Naisten Automobiiliajo starttasi Antin Automuseolta huristellen Vääksyn kanavalle, josta tuo ylimmäinen kuva.

P1110295.jpg

Museon yläkerrassa Viivin Vintagen Viivi onnistui luikahtamaan aina pois kameran tieltä, mutta Viisas Nainen ei ulos ilman uutta mekkoa. Ylläri ylläri - kai ainoastaan Miehelle. 

Sitä tosiaan voi olla Nainen, ja jopa itseensä tyytyväinenkin, suurta meteliä asiasta pitämättä. Naisellisesti voi pukeutua monella tavalla, eikä pieni lisä blingblingiä ole koskaan pahitteeksi. 
 

P1110297.jpg

Mutta Kaarina-parka, hän hikoilee yhä helteessä, vajoten yhä syvemmälle haaveisiin Vaaranpohjan Meijerin mainokset nähdessään. Perttikin taitaa olla liukumassa raittiuden tasamaalta pahasti jyrkkenevään alamäkeen. 
Tunnelma kuumenee, monin tavoin, pahoin pelkään. 

KESÄTARINA II OSA 3. KÄRÄHDYS 

Pertti palasi vasta yöllä. Kaarina teeskenteli nukkuvaa, vaikka makasi valveilla vielä kauan miehen kuorsausta kuunnellen. Aamulla se lähti vähin äänin, kahvia keittelemättä. Olivat jossain kauempana kimppakyydillä, jos Kaarina oikein muisti. Toisaalta eipä tarvinnut pelätä sen taas korttiaan polttavan, ja hänkin pääsisi autolla kauppaan iltavuoron jälkeen.
Keittiönpöydällä odotti kaksi ruttuista viisikymppistä. Kaarinan vatsaa kouraisi. Edelliskesän jälkeen asuntolainan lyhennys meni aina suoraan tilipäivänä Pertin tililtä, samoin tietty summa yhteiselle taloustilille. Vaan rahoista päätellen sitäkin oli jo verotettu ties missä ennen kotiutumista. No, hän poikkeaisi töihin mennessään tallettamassa setelit automaatilla. Saisi sitten tankattua auton, tankki oli liki tyhjillään. Vähän vain kun ottaisi, loppu riittäisi ruokakaupassa välttämättömiin. Omaan tiliinsä hän ei koskisi, se periaatepäätös pitäisi nyt, syötäisiin mitä syötäisiin.

Automaatti sylki setelit ulos kerran toisensa jälkeen. Lopulta ei ollut enää aikaa yrittää, kellokortti piti ehtiä leimaamaan ajoissa tai tulisi sanomista. Aivan kuin sillä olisi jotain väliä ollut, koneet eivät toimineet kunnolla vieläkään. 
-Ne teki jonkun korjauspäivityksen, ja Anu jonottaa taas IT-tuen numerossa,  toisella asikaspalvelupisteen tuoleista istuva Irma valaisi asiaa. 
Hammasta purren Kaarina piti äänensä ystävällisen vakaana kuunnellessaan ensimmäisen soittajan raivoamista linjoilla. Kyllä, kyllä, hän ymmärsi hyvin, että asiakkaalla oli kiire, mutta valitettavasti nyt tietokoneongelmista johtuen oltiin vähän aikataulusta jäljessä. Ja niin edelleen. Loputtomasti. Naamaa kiristi ruokatuntiin mennessä jatkuva kireä hymyily. Syvään huokaisten Kaarina viskasi korvan takaa painaneen, hiostavan maskin ulko-ovella roskiin kiiruhtaessaan iltapäivän kahvitunnilla pankkia kohti. Ruokatunnilla ei ollut päässyt, oli ollut kaikenlaista sotkua. 

-Niin, tässä näyttäisi nyt siltä, että tili on ylittynyt tänään menneen palvelumaksun takia. Siksi ette ole voineet tallentaa seteleitä automaatin kautta,  tympääntyneen tuntuinen virkailija selitti ikuisuuksien mittaisen jonottamisen jälkeen pankissa. Kaarinan ojentaessa rahoja tiskin yli nainen pudisti päätään päättäväisesti.
-Meillä käsitellään käteistä vain kello 13 asti, joten ette valitettavasti voi enää tänään tehdä talletusta tilillenne.
Typertyneenä Kaarina pisti juoksuksi kadulla. Ei herran jestas, tämän täytyi olla jostain piilokamerasta tai painajaista! Hän ei voinut tallettaa rahoja automaatin kautta, koska tili oli reilut 2 euroa miinuksella. Plussalle sitä taas ei saanut, kun rahaa ei otettu tiskillä vastaan. Ja bensaa, miten hän sitäkään nyt tankkaisi? Kaikkialla hyväksyttiin nykyään pelkkä kortti! Mihin tämä maailma oikein oli menossa?

Onneksi toiselta toimipisteeltä kesän lainassa oleva Saara tarjoutui auttamaan kuultuaan ongelmasta. Lähdettäisiin samaa matkaa, tankattaisiin Saaran kortilla heti korttelin kulmalta viidellä kympillä. Kyllä ne seteleitäkin sentään vielä kaupassa kelpuuttivat.
Ja onneksi kelpuuttivatkin, Kaarina ajatteli raahatessaan ruokakasseja kotiovesta sisään. Perttiä ei vielä näkynyt, joten sohvalta ei kuulunut tuttua ruikutusta. Nopeasti hän napsautti uunin päälle, kaatoi perunasipulisekoitusta kilon vuokaan, ja sekoitti mukaan kinkkusuikaleita sekä mausteita. Ruoka tekeentyisi itsekseen sillä välin, kun hoitelisi pyykit koneeseen. Kori pursusi taas, Pertti oli heittänyt paitansa huolimattomasti vain sinne suuntaan. Kärsivästi huokaisten Kaarina nosti sen sivuun etsiäkseen lakanat pohjalta. 
Lattialle leijaili paperinpala. Jonkun pubin kuitti näköjään. Mutta mitä ihmettä... 

Jälkeenpäin Kaarina ei itsekään tiennyt miten oli onnistunut teeskentelemään rauhallista Pertin tullessa. Koko ajan mielessä pyöri pubikuitin taakse kirjoitettu puhelinnumero, tai pikemminkin sen yhteyteen lapsekkaan pyöreällä käsialalla kirjoitettu Kirsikka. Kaiken koristeeksi oli piirretty oikein vielä sydänkin, hyi hitto. Miten epätoivoinen nainen oikein lämpeni Pertin kaltaiselle keski-ikäiselle, perheelliselle miehelle? 

Uni antoi odottaa itseään. Ahdisti. Lopulta Kaarinan onnistui rauhoittua Vaaranpohjaa ajattelemalla. Hän kuvitteli kuinka tulossa olevalla kesälomapätkällä lähtisi sinne. Jättäisi Pertin paskiaisen kuhertelemaan Kirsikkansa kanssa, eläisi kerrankin ihan vain itselleen. Tekisi mitä tykkäisi. Mieleen nousi haavekuvia räyhäkästi jollain isolla harrikalla pitkin pikitietä pyyhältävästä sankarittaresta. Vaan ei, eihän hänellä ollut mitään moottoripyöräkorttia, moottoripyörästä puhumattakaan. Hyvä jos mopolla uskalsi kotipuolessa maalla vähän peltoteillä ajella. Autoa Pertti ei antaisi, eikä se oikein muutenkaan sopinut kuvitelmiin. Entä jos liftaisi? Otettiinkohan nykyään enää liftareita kyytiin? Ei moottoriteillä ainakaan mitenkään. 
Juna, Kaarina ajatteli sameasti juuri ennen nukahtamistaan. Minä katson heti huomenna netistä pääseekö Vaaranpohjalle junalla. Valehtelen kaikille meneväni käymään kotona, niin eivät ne arvaa.