Kuvassa voi olla 1 henkilö ja ulkoilu

Monet unohtuvat suorittamaan kesälomaakin. Vauhti ei hiljene, kalenteri ei tyhjene. Lomaan on pakko saada mahtumaan mahdollisimman paljon, pakko pakko pakko! 
Agentti 010, tuo Viisaan Naisen viisas sivupersoona, suosittelee aivan toista toimintamallia. Unohda täyteen ahdettu kalenteri ja kello, opettele hiljentämään - ja pysähtymään hetkeen. 
Vauhdissa kaikki vilahtaa ohi muistijälkiä jättämättä, minkään tuntumatta miltään. Hitaammin kulkien, suorastaan hieman ajelehtien, ehtii nauttimaankin. 

Vaikka kesäloma on muilla, ei Viisaalla Naisella, kesä sentään kuuluu kaikille. Bisnekset veivät entistä työtoveria Porvooseen, ja pienellä työaikojen sumplimisella matkaan päästiin yhdessä. Varsinainen minilomanen siis. Ensin bisnekset, sitten ruokaa terassilla, alta 2 tunnin kävelykierros vanhassa osassa plus jokivarressa. 
Eli jonkun mielestä siis aivan olematon sekä turhanaikainen. Tuommoista miksikään lomamatkaksi voi kutsua!
No, miten lie, kun kuitenkin tuntuu ihan lomasella olleelta?

Eniten iloa tuottaa ajatus siitä, että pienetkin asiat näkemällä, hetkeen pysähtymällä, säilyttää löytämisen ilon ja riemun minne tahansa matkaakaan. 

Sen sijaan maailmalla huolettomasti matkanneet eivät meille nyt iloa tuota. Tärkeämpää kuin koronaluvut jalkapalloturismin seurauksena on se muutos, kapinahenki, jonka tämä herättää tähän saakka tiukasti rajoitusten mukaan kärvistelleissä. Jos muut mellastavat miten mielivät, miksi minunkaan pitää jaksaa? Tai onko mitään väliä pinnistellä enää, kun tilanne on kerran toivoton, tauti tulee, nappaa ja tappaa. 
Sitä sietäisi pohtia - vaikka se nyt on täysin selvää, että ihan armottomasti kyrsii edelleen. Jos Viisaan Naisen Mies olisi päättänyt hilpaista jotain hemmetin pallon potkimista töllistelemään Pietariin, olisi saanut sinne jäädäkin. Joku tolkku ja tärkeysjärjestys se on oltava. 


Mekko ei ihan vintage, mutta melkein retroa - kassi laukkufriikin unelma, ihka aito lumi mistä kiitos Siskontyttärelle

Mutta hei! Ilvesvaaran varjoissa, Jänönkäpäläjärven rannoilla ja Vaaranpohjan taajamassa jäädään tänään kesälomalle! Asiat saavat kehittyä heinäkuun omalla painollaan, voimme sitten taas piipahtaa katsomaan miten syksyn tuloon valmistaudutaan ja kuka kenenkin kanssa, vaiko ypöyksin. Sankarikoira Sally (suomalaisittain ihan vaan Salli) kiittää ja kuittaa! 
Miehen toiveissa olisi käydä tässä väliajalla kurkistamassa Kaarinan ja Pertin elämään. Nähtäväksi jää kuinka käy... 
(Ellette tiedä tai muista ketä he ovat, kurkatkaa Sivut-osiota)

 

Kuvausta ei ole saatavilla.

ANNO DOMINI OSA 47. USVAINEN AAMU

Lavalla alkoi illan viimeinen puolituntinen. Otto tönäisi itsensä irti pylväästä, johon nojaillen oli laiskasti seurannut muiden menoa. Nyt tai ei koskaan. 
Tyynen rauhallinen seisahtuminen, kohtelias nyökkäys ensin leukapieliään kiristelevälle Jannelle, ja sitten paria astetta tiukempi kumarrus Hillalle. Talutus parketille, napakka ote ja pyörähdyksellä muiden mukaan.
Ei ehkä kovin fiksua Juholan perintöprinssin selvä mustasukkaisuus huomioon ottaen, mutta minkäs teit. Siinä tytössä nyt vain sattui olemaan jotain kiehtovaa. Ja jos parista valssista syntyisi nuorenparin kesken riita, niin parempi heti selvitellä sekin puoli parisuhteen pelisäännöistä. 

Siis hyöritä, pyöritä pellavapäätä... ne yöt ovat lyhyet, kuluvat kohta... mutt pellavapäätä et omaksi saa..

Otto tyytyi hyräilemään valssin sanoja Hillan päälakeen. Puheille oli oma aikansa, tunnelman mukana menemiselle omansa. Saateltuaan tytön takaisin synkeänä odottavan Jannen viereen, ja kiitettyään kohteliaasti hän kääntyi luovimaan ulos lavalta. Ajoitus, siitä kaikessa onnistumisessa oli kyse. Sitä paitsi jos huhut pitivät paikkansa, aikaa riittäisi kyllä riittämiin tulevaisuudessa vaikka mihin. Mahdottomalta vielä pari päivää takaperin vaikuttanut elämän muutos tuntui juuri nyt täsmälleen siltä, mitä hän äkkiä tajusi kiihkeästi haluavansa. 

Hillan äiti sen sijaan tuntui halunneen muutaman ryypyn liikaa. Nilkat korkokenkien yläpuolella lonksuivat vaarallisen näköisesti. Päätös syntyi jo ennen ajatuksen kokonaiseksi hahmottumista, heti naisen kohottaessa nälkäisen, hivenen harittavan katseensa. No hitto, miks ei, Otto naurahti itsekseen tarttuessaan horjahtavaa daamia lantiosta. Varmaan jo nelikymppinen vähintään, mutta hemmetin hyvin säilynyt ikäisekseen. Sen verran kaukaakin, ettei tarvinnut pelätä sen jäävän jälkeenpäin roikkumaan.
-Jaaha, rouva taitaa kaivata kyytiä. Mitäs jos minä herrasmiehenä huolehtisin, että pääset turvallisesti sänkyyn? Onko tuollainen kaupunkilaistyttö nukkunut koskaan kunnon maalaisaitassa? Ei vai? Se asia täytyy kyllä korjata. 

Erkki havahtui Eedlan katoamiseen vasta väen valuessa hiljentyneeltä lavalta ulos. Kaarloakaan ei näkynyt, Juholat tunkivat parhaillaan tilataksiin kaikki, koko perhe kihlapari mukaan lukien. Vaan mikäpä tässä, kesäinen yö parhaimmillaan, ei kiirettä mihinkään. 
-Joudetaan me kävelläkin,  hän naurahti puristaen Tuulan kainaloonsa.  -Jos meinaan tämmöinen äijänköriläs pääsis saatille noin kaunista neitoa. 
Tuula kihersi, painautui hieman tiukemmin liki suunnaten kohti parkkipaikan sivulta kuusimetsään sukeltavaa polkua. Saataisiinpa olla vielä kahdestaan, varomatta Lahtimaan torpan peräkammarissa varmaan jo nukkuvaa Eevaa. 

Juhannus kääntyi kohti aamua. Usva leijaili hiljentyneen peltomaiseman yllä, yksinäinen vanha korppi kurkotti kaulaansa kuusen oksien kätköistä, kallisti päätään kuin kuunnellen. Jossain nauroi nainen, heleää, onnellista naurua. Ihmiset... Kuka niitä ymmärsi.