P1110762%20%282%29.jpg

Agentti 010 heräsi pakkasaamuun, ja alkoi harjoitella Syyspukeutumista. Muoti voi olla mitä tahansa, Agentti 010 pysyttelee tyylikkään ajattomana sillä, mitä kaapeista löytyy. 
Viimeistä kesälomaviikkoa viedään, eikä suotta. Hierojan mukaan töissä ei ole rennosti otettu, ainakaan lihaksiston osalta. Saas nähdä kuinka rampa tässä on huomenna. Kykeneekö vielä vähän puolukkaan, salliiko sääkään. Sitä ennen täytyy ratkaista suurempi ongelma: mihin levität lakanat kuivumaan, kun pyykkitelineellä tekeentyvät suppilovahverot purkkikuntoon? 

Onneksi voi edes joinakin päivinä keskittyä vain pieniin ongelmiin, olla ajattelematta nitä isompia. 

Kesätarina paketoidaan tänään. Kaarinaa, Perttiä ja Vaaranpohjaa tai edes Ilvesvaaraa emme kuitenkaan toki hylkää.
Seuraavaksi alkavat puhaltaa KYLMÄT TUULET - jonain päivänä taas. Koska blogi on huvia eikä taloudellista hyötyä siltä puuttuvat jämptit ilmestymispäivät eikä laadusta, saati tasostakaan koskaan tiedä. 
Itse asiassa siis aivan samoilla mennään kuin elämää eteenpäin. 

 

IMG_20210910_100753.jpg

KESÄTARINA II OSA 20.  AJATUSTEN SIIVIN LUOKSES HIIVIN...


Mies oikaisi selkäänsä, nosti toisen jalan maahan isketyn lapion laidalle ja käänsi katseen taivaalle. Hanhien aurat näyttivät jatkuvan loputtomiin, horisontista kohosi yhä uusia mustia pisteitä, jotka kasvoivat lentäviksi linnuiksi kilpaa kaakatuksen voimistumisen kanssa. Suuntasivat etelään, eikä ihme. Jo useampana aamuna mittari oli näyttänyt miinusta. Kohta oltaisiin lokakuussa. Kesästä jäljellä pelkät muistot. Ruska vaihtui päivä päivältä enemmän maahan sataviksi lehdiksi.
Ähkäisten mies tarttui korin sankaan, nosti sen käsivarrelleen, ja lähti pujottelemaan villiintyneen puutarhansa läpi kohti taloa. Pitäisi tilata Eedlalta hieronta-aika, antaa sen taikasormien venyttää, pyöritellä sekä vanuttaa pois kaikki kireydet jumittavasta kropasta. Pääkin jumitti, mutta sille edes Eedla tuskin mahtaisi mitään. Yhtä vähän kuin hänen kaipuulleen Kaarinaa kohtaan.

Keittiössä mies laski korin tiskipöydälle. Huuhteli viimeiset omenat kuivumaan pyyhkeen päälle, jätti muhkuraiset maa-artisokan mukulat likoon yhdessä muutaman surkean punajuuren sekä porkkanan kanssa. Jääkaapissa odotti kulhollinen edellisenä päivänä poimittuja sieniä, ne hän paistaisi iltapalaksi, pilkkoisi sekaan reilusti sipulia. Seuraavaan kesään tuntui olevan matkaa miljoona mailia. 

Salissa onneksi vallitsi ikuinen kesä, kiitos peräseinän maalauksen. Sytytettyään tulet takkaan mies istahti pianon ääreen. Virittäjän mielestä soitin oli varsinainen painajainen, suorastaan toivoton tapaus. Teki sille mitä tahansa jokin nuotti jäi aina soimaan särähdellen, väärällä korkeudella. Mies ei moisesta jaksanut välittää. Sormet kulkivat ensin hitaasti mustilta valkoisille, hakivat tuntumaa. Nuotteja ei tarvittu. 
Now the greenleaves of summer are calling me home... 
Eedla oli jälkeenpäin kertonut hänelle kaiken. Tai ainakin sen kaiken, mitä Kaarina elämästään oli paljastanut. Katsonut suoraan kohti niillä oudoilla silmillään, neuvonut olemaan kärsivällinen. Se tapahtui, mitä tapahtuakseen oli. Kunhan kirsikkapuut puhkeaisivat taas kukkaan asiat selkenisivät. 
Halot takassa räsähtelivät, myrskyä enteilevä tuuli kolisutti kattopellin reunaa, sai jonkun yksinäisen oksan hakkaamaan ikkunanpieltä. Mies tuskin kuuli niitä jatkaessaan soittamistaan. 
Once there were greenfields kissed by the sun... 

Kaarinakin kaipasi. Tahtoi paeta takkuavan arkensa keskeltä siihen yhteen onnelliseen kesäiseen viikkoon, jolloin elämä ei vielä ollut muuttunut pelkäksi ongelmasta toiseen kahlaamiseksi. Ja juuri siksi hän ei voinut antaa itsensä muistella Vaaranpohjaa eikä miestä, Haukkaa, kuin korkeintaan hetken juuri ennen nukahtamista. Muuten olisi seurannut romahtaminen. Kotiinpaluun jälkeisestä riidasta lähtien kaikki voimat piti keskittää selviämiseen.
Pertti meni jo ties missä, ehkä siellä saamarin Kemissä. Lähdettyään ovet paukkuen se ei ollut vaivautunut yhteyttä ottamaan, eikä hänkään. Asianajajan sentään oli jossain välissä ehtinyt palkkaamaan. Tai no, tarkemmin sanoen vain jättänyt pankin lakimiehelle valtakirjan. Hyvä niin, sillä heti tajuttuaan Pertin tyhjentäneen yhteisen kotitaloustilin Kaarina kirjautui nettipankkiin, ja siirsi viimeisetkin eurot talteen omien tunnustensa taakse. 

Ja nyt, nyt hän seisoi keskelle eteisen lattiaa jähmettyneenä, varmana siitä, etteivät voimat riittäisi enää yhteenkään askeleeseen. Hyvä jos hengittämiseen. Katse kulki pitkin kirjeen virallisia rivejä, mutta aivot kieltäytyivät ottamasta tietoa vastaan. 
Siitä Jesse hänet löysi rynnätessään tapansa mukaan vauhdilla sisään, reppunsa naulakon alle paiskaten.
-Hei mikä sun on? Äiti hei! 
Poika sai ravistaa häntä olkapäästä, ennenkuin Kaarina havahtui. Tyrkkäsi mitään sanomatta paperin lapselleen käteen, ja meni keittiöön kääntämään vesihanan auki. Luomien alla kirveli, ohimoilla jyskytti. 
-Siis mitä, muutetaanko me? Tai siis meneekö tää kämppä myyntiin, silleen oikeesti? No mut hei, sehän on tavallaan siistii! Meistä tulee vapaita, voidaan heittäytyä vaikka nomadeiksi, tietsä? Jani-Petteri repee riemusta! Nehän kiusaa sitä siellä koulussa taas, vaikka se ei halua sanoa sulle mitään, kun sulla on kuulemma niin paha mieli muutenkin iskän takia ja kaikkee.
Kaarinalta pääsi pieni, puolihysteerinen nauruntyrähdys. Vai nomadiksi Jesse haaveili, huolettomaksi kulkuriksi. Isänsä poika. Jani-Petterin vaisuudesta ja kiertelevistä vastauksista hän olikin jo aavistellut pahinta. Niin paljon kuin edellistalvena opettajien kanssa asiasta oli väännetty, ja niin paljon kuin vuolaita vakuutteluita kaiken muuttumisesta oli saatu. Arka toiveikkuus viriämään alkaneena hän nappasi kirjeen poikansa sormista.
-Niin, ehkä me kaikki kaivataankin juuri tätä. Täydellistä muutosta. Siivotaan entinen pois ja aloitetaan alusta. Ei nyt kuitenkaan heti huomenna, eikä vielä ylihuomennakaan. Tässä kirjeessähän ilmoitetaan vain, että Pertti haluaa oman osuutensa asunnosta, eli ehdotetaan myyntiä. Laina on melkein maksettu, mutta minun palkalla me tuskin eletään kovin leveästi sen ja yhtiövastikkeen jälkeen, kun on tulossa se putkiremonttikin kuluineen. Ehkä tämä ei edes mene kaupaksi. Kun on tämmöiset ajat ja kaikkea. Mutta joo, minä soitan tälle lakimiehelle huomenna ja sanon, että antaa palaa! 

Poikien kadottua iltapalan jälkeen huoneeseensa Kaarina meni suihkuun. Seisoi kauan virtaavan veden alla, antoi synkkien ajatusten huuhtoutua saippuavaahdon mukana viemäriin. Asetellessaan nappikuulokkeita sängyssä pitkällään korviinsa ja valitessaan kännykän soittolistalta musiikkia hän teki päätöksen. Tapahtukoot mitä tahansa, hän omaksuisi tästä lähtien lastensa luottavaisen asenteen elämään. Katsoisi eteenpäin uteliaana, eikä pelkästään pelokkaana muutosten tuulissa. Kyllä he selviäisivät. Vaikka hän ei enää ikinä palaisi Vaaranpohjallekaan, hänellä oli sentään onnellisten päiviensä muistot.
Greenleaves of summer are calling me home...
Pehmeä musiikki tuuditti Kaarinan levolliseen uneen. Lepoon, joka seuraavien vuorokausien tapahtumia ajatellen olikin tarpeen.