Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Aina kun luulee jo kuulleensa plus lukeneensa kaiken aiheesta ylipaino, niin saa huomata erehtyneensä. 
Nyt keksi joku daami käydä valittamaan PAINOSYRJINNÄSTÄ deittimarkkinoilla. Eli kun on liian iso saadakseen osakseen (sopivien) miesten kiinnostusta. 
No, tässä pysäytti sana SYRJINTÄ. Siis mitä, eikö enää ihmisellä muka saa olla tiettyjä toiveita/vaatimuksia mahdolliselle tulevalle puolisolleen/seurustelukumppanille? Joutuuko kohta vankilaan tai sakotettavaksi, jos ei huoli ketä tahansa?
Joudunko itse syytteeseen syrjinnästä, jos kerron, etten huoli timosoineja, bullmentuloita, pehmokenkämiehiä, setämiehiä, jämäpapparaisia, risutupsupartanörttejä, kuivia peruspenainssejä, laiskuuttaan työttömiä, päätoimisia alkoholisteja jne jne.

Toisekseen alkaa miettiä mitä nuo tuommoiset lapsukaiset tykkäisivät live-pätkästä menneiden vuosikymmenten tanssiravintolatouhua. Silloinhan ei oltu tyrkyllä netissä, vaan ihan elävänä ravintolapöydässä odotettiin kelpaako kenellekään edes yhden parketille pokkauksen verran. Tai jos kelpasi, niin ainoastaanko kaikille väärille tyypeille. 
Bonuspätkänä loppuun 60-luvun lavatansseista vilautus: sellainen, jossa daamit seisovat lavan toisella reunalla odottamassa ryntääkö lattian yli kukaan pokkaamaan. 

Parinvalinta on mystistä puuhaa. On ollut kautta historian. Ei se siitä mihinkään muutu, vaikka kaikkiin mainoksiin tungetaan yhä useammin ylipainoisia naisia. Saattaa käydä pahimmassa tapauksessa jopa niin, että läski-inho vain kasvaa ja paisuttaa vastarintaa pulleampia kohtaan. 

Mutta hei! Enää huominen, ja pääsee viettämään taas KESÄlomaa! Pakkasaamuista huolimatta. Täpärällehän se meni, mutta kuten tiedämme työpaikoilla riittää näitä minulla on aina ollut 4 viikkoa kesälomaa tyyppejä. Heitä, jotka eivät omista lomistaan tingi - ja pitävät jo syyskuussa syyslomaa, ehdottomasti. Kun aina ennenkin. 
Ei liene yllätys, että nämä samat henkilöt lomailevat myös esim. joulun välipäivät, tai jouluviikon vähintään. 

No, metsäkelit ovat parhaimmillaan ja helvetilliset helteet oli toisaalta mukava viettää viileässä työpaikalla. Pääasia kun saa lomaa. Seuraavaa kesää on turha ajatella. Työkuvioiden uusia kuvioita suunniteltiin viimeeksi tänään, ja ne jäivät iloisesti hämärän peittoon. Maailma elää muutoksessa, me pyörimme mukana. 

Vaan missä pyörii Kaarina? Tulevatko eropaperit tulostimesta, vai sittenkin sovinto Pertin kanssa? Kohta ollaan sitä paitsi jo niin syksyssä, ettei oikein voi Kesätarinana jatkaa. 

 

IMG_20200906_140226.jpg

KESÄTARINA II OSA 19.  KAKSI KOVAA KIVEÄ

Katumus iski heti postiluukun kolahdettua kiinni. Eropaperin sisältävä kirjekuori oli kuitenkin jo tipahtanut ulottumattomiin, aloittanut matkansa byrokratian rattaissa. Kaarina kääntyi epävarmoin askelin kohti parkkipaikalla olemattomia kiviä potkiskelevaa Jani-Petteriä. Poika murjotti. Eikä ihme, vanhempien iltaisessa riidassa riitti varmaan sulateltavaa. Pertti oli paiskonut isoon kassiin vaatteita komeron hyllyiltä yhtä raivokkaasti kuin hän itse hakannut koneelle asumuseropaperia. Tulostinkin takkusi, suostui lopulta sylkäisemään ulos tarvittavan asiakirjan. Mies oli huitaissut allekirjoituksensa vihaisella pyyhkäisyllä, kiskonut takin niskaansa ja häipynyt sanaakaan sanomatta.

Mummon vanha sanonta siitä, kuinka kaksi kovaa kiveä ei jauhoja tee, palautui Kaarinan mieleen. Ostoskeskusta kohti kävellessä jokainen askel tuntui polkaisevan asvaltista ylös aina uuden muiston yhteisistä vuosista. Ensitapaamisen, rakastumisen. Kihlajaiset, häät, lapsien syntymät. Muuton ensimmäiseen yhteiseen, todella omaan kotiin: siihen, jossa asuttiin vieläkin. Vuosikausia oli pihistelty rahan kanssa, venytetty pennejä ja euroja ja uskottu elämän helpottavan, kunhan viimeinen lainaerä saataisiin maksettua ja lapset aikuisiksi. Sitten, sitten heillä olisi aikaa nauttia vanhuuden päivistä kahdestaan. Tehdä kaikkea, mistä piti arjen keskellä ainoastaan haaveilla. 

Missä vaiheessa he oikein olivat toisensa hukanneet? Kaarina ei tiennyt. Ehkä eksyminen parisuhteessa kävi samalla tavalla kuin metsässä. Kuvittelit kulkevasi suoraan, ja havahduit vasta eksyttyäsi kunnolla. Kiersit jonkun puun tai kiven väärältä puolelta, unohduit liiaksi ajatuksiisi. Jäit metsään vielä hämärän muuttuessa äkkiä pimeydeksi. 
Toisaalta yön jälkeen koitti aina aamu. Uusi päivä. Siihen ajatukseen hän tahtoi takertua. Keskittyä katsomaan eteenpäin, eikä jäädä rypömään järkytyksen kuramonttuun. Nyt piti ensimmäiseksi saada hoidettua Jani-Petterin kouluvaatteet, reppu sekä kengät. 
-Mitäs jos käydään kauppojen jälkeen syömässä kiinalaisessa? Ihan vaan kahdestaan. Leikitään, että ollaan lomalla jossain kaukana, jossain ihan toisessa kaupungissa. 

Perttiä vitutti. Että pitikin miehen joutua sillä tavalla kodistaan lähtemään, helvetti. Onneksi Meltonen tarjosi kaljat Krouvissa, ja sohvapaikan luonaan. Ymmärsi. Kirsikan luokse ei passannut siinä mielentilassa mennä, eikä huvittanutkaan. Pertti kierähti parempaan asentoon, kuunteli Meltosen kuorsausta toisesta huoneesta. Auto oli jäänyt Krouvin pihaan, sitä hän ei kyllä Kaarinalle erossa antaisi, itse ostamaansa kärryä. Huonekalut sun muut tilpehöörit se kyllä saisi pitää. Ja lapset. 
Lasten ajatteleminen pisti Pertin ähkäisemään tuskaisesti. Mitähän nekin nyt hänestä mahtoivat ajatella? Ääh, kai ne ajan kanssa tajuaisivat, ettei yhteiselosta Kaarinan tapaisen naisen kanssa vain tullut enää mitään. Kuka kesti jatkuvaa kyttäämistä ja nalkuttamista ja sängyssä selän kääntämistä. Tai no, sitä puolta lasten ei tarvinnut tietää. Minkään kukkahattutädin luokse pariterapiaan hän ei ainakaan suostuisi lähtemään. Ei ikinä. Lastenvalvojalle joutuisi, Meltonen oli varoitellut kokemuksesta. Vaan antaapa sen olla, myöhemmäksi. Tällä hetkellä piti keskittyä rahaan. Lopputilistä ei paljon ollut jäljellä, yhteiseltä taloustililtä Pertti oli illalla varmuuden vuoksi käynyt vetäisemässä melkein kaiken mitä pystyi. Kaarina raivostuisi, mutta eipä huuto tänne saakka kuuluisi. Pärjäisi se omalla palkallaan, sitähän se aina tykkäsi niin korostaa: kuinka paljon enemmän sijoitti perheen menoihin. 

Uusi kierähdys, tyyny paremmin niskan taakse. Pertti tuijotti kattoa hämärän läpi. Asunto menisi myyntiin. Tai ehkä Kaarina lunastaisi hänet ulos. Helvetti, että olikin tullut käytettyä siihen ne Kaarinan kotoa saadut metsärahat. Niihin se takuulla vetoaisi, kiristäisi ruuvia tiukoille. Mieleen tunki katkelmia nuoruudesta. Siitäkin illasta, jolloin hän iski silmänsä Kauppahotellin ravintolan uuteen tyttöön, Kaarinaan. Kuvitteli suorastaan kuin lotossa voittaneensa päästessään sitä saatille, ja kinuttuaan erotessa lupauksen treffeistä. Olikohan se ollut tosissaan niiden papereiden kanssa? 
Pertti ähkäisi taas. Yritti keskittyä ajattelemaan Kirsikkaa. Siinä vasta todellinen nainen! Sellainen, joka ymmärsi hänen kaltaistaan tosimiestä. Kyllä se odottamaan jäisi, vaikka Kemistä ei niin joka viikonloppukaan ehdittäisi kotiin. Totta kai jäisi. Ja kai siellä Kemissäkin naisia piisaisi, kaikenlaisia. Jos yksi jättää ja toinen pettää, kolmas ottaa, niinhän sitä sanottiin.