IMG_20211001_104919.jpg

Tänä vuonna syksyssä on normaalia enemmän luopumisen tunnelmia. Alkaa olla enää päivistä kiinni, koska viikonloppujen vierailukohteeksi valikoituu tutun osoitteen sijasta saattohoito-osasto.
Ja sitten, aikanaan, ei enää sitäkään. 

Lomaviikolla ehdittiin käydä niin sienimetsällä, makkaratulilla laavulla, kuin karpalosuollakin. Miehellä on onneksi mahdollisuus sovitella töitään, joten saatiin yhteistä aikaa useampi vuorokausi. 
Joskus muinoin luin jostain runon suolla kulkijoista. Monta koivua on jo tyhjät. Huomenna sinä lähdet.
Niissä tunnelmissa mennään. Useammassakin mielessä. 

 

IMG_20211002_114438.jpg

Elämällä on kuitenkin oma kulkunsa, kapinoi vastaan kuinka paljon tahansa. 

Huomisaamuna kutsuu taas työ. Muutoksineen. Pitäisi hiljalleen paneutua muihinkin hommiin, käydä tekemässä muutama haastattelu, yrittää ottaa onnistuneet kuvat. Siinähän sitä, tarttumapintaa arkeen paluuseen. 

Niille, jotka mahdollisesti eivät ole vielä tutustuneet Ilvesvaaran maisemiin, Vaaranpohjan kirkonkylään, sekä niillä tienoin eleleviin ihmisiin voin vinkata sivun laitaan koottua linkkiä Erkki-enon ekologiset opetukset. Sieltä löytyy aloituspakettia. Jatko-osat odottavat valitettavasti vielä kasaamistaan, ne pitää halutessaan lukea blogipäivitys kerrallaan, Kaarlon ilmestyminen mukaan lukien.
Kaarina ja Perttikin perheineen toki, joskin heidäthän nyt jätämme sivuosan esittäjiksi. Näyttämön taakse odottelemaan vuoroaan. Ulkoillessa ehdittiin Miehen kanssa kehitellä kaikenlaista juonen kuviota, käännettä sun muuta. 
Eri asia kyllä kuinka laiskuus iltaisin jarruttaa niiden paljastamista teille. 
Vaan mitä synkempää on todellisuus, sitä suuremmalla syyllä kannattaa siirtyä muihin maisemiin mielikuvituksen siivin! 

KYLMÄT TUULET  OSA 1.  SYYSKUUN LOPPU

Juhola yhytti Kaarlon marketin parkkipaikalta. Murahdettiin tervehdykseksi, haettiin hetki tuntumaa toisen mielialoihin. Juhola, niin kylän suurimman talon isäntä ja kartanon herraksi tituleerattu kuin olikin, tunsi olonsa vasta keväällä Ilvesvaaran reunamille ilmestyneen muukalaisen seurassa hieman varuillaan olevaksi. Kaarlosta ei oikein tiennyt oliko se lintu vaiko kala. Juhola heitti pari huoletonta lausetta syksyn saapumisesta. Vuokramökkiläisistä, jotka liikehtivät levottomina etelän koronarajoitusten höllenemisen toivossa, ja kuitenkin yhtä aikaa haluttomina heittäytymään takaisin ankeaan kivihelvettiarkeensa kaupungissa. Hanhiparvista, joista ensimmäisten laskeutumista viljelysmaita tuhoamaan jo kauhulla odoteltiin. 
Vasta näiden alkulämmittelyjen jälkeen passasi siirtyä painavampiin aiheisiin. 
-Sinä se kuulemma muutit tänne kylille sieltä korvesta. Kuulin, että vuokrasit kanttorin anopin asunnon. Vaikka joutaahan tuo, tuskin se sieltä vanhainkodilta enää uuteen nuoruuteen siirtyy. Enempi ehkä kirkkoaidan taakse korkeintaan.
Iso, tummanpuhuva ja kylän naisten Tauno Palon näköiseksi huokailema mies nyökkäsi. Molempien katse hakeutui terveyskeskuksen suuntaan, hammashoitolan kulmaa kohti. 
-Jaa no, kunhan kattellaan... Saattaa käydä talven myötä turhan viileäksi se Lepistön mökki, niin onpahan joku vara. Lupasin Lumperillekin ajaa enempi, siltä jäi entinen bussikuski sairaseläkkeelle, että sikäliskin... turha jatkuvasti Jänönkäpäläjärven jokaista sivupolkua kenenkään aurailla meikäläisen takia suotta. Semmonen kaksiohan se vaan on, mutta jos hyväksi osoittautuu saatan myöhemmin ostaa. 
Juhola ynähteli hyväksymisen merkiksi. Painotti paikkakunnan halpaa neliöhintaa, vaikka uteliaisuus poltteli mieltä. Sitä liikkui kaikenlaista huhua Kaarlon rahoista. Toisten mielestä konkurssin nipinnapin kauempana välttäneellä entisellä liikennöitsijällä riitti pinkassa paksuutta, toisten varman tiedon mukaan persaukinen äijä se oli. Suuren maailman ketku, joka ties millä eväillä vei hammaslääkäri-Nataliankin vanhemman konstaapeli Jari Stenbergin nenän edestä, ja pani paksuksikin pikavauhtia - eikä edes välittänyt naista pitää, vaan alkoi samaa vauhtia heilastella Edla´s Tattoon Eedlaa. Oikein menneiden vuosikymmenten skandaalidaamia, reippaasti itseään vanhempaakin. 

Hiljaisuuden vallassa seurailtiin hetki kylän raitin liikennettä. Virvelibaarin eteen kurvaava poliisiauto sai Juholan muistamaan uusimmat huhut.
-Se sai kuulemma hommia muualta, Steenperi. Päästään siitäkin varavallesmannista, vaan tiedä minkämoinen paskantärkeä patsastelija tilalle saadaan. Puhuvat, että olis joku märkäkorva etelästä, jotain sukujuuria täälläpäin tai semmoista.
Kaarlon kasvoilla häivähti huvittuneisuus. Juhola kirosi ääneti. Hitto, ottikohan se nyt itseensä, kuvitteli hänen vittuilevan entisestä vaimostaan. Joku naurettava nimi sillä kylällä kerran mellastamassa käyneellä kanalla oli ollut... Annabella! Steenperihän sen oli siitä linja-autoaseman pihasta silloin mukaansa poiminut. Kovasti ollut intopinkeää. 
-Joo, semmoistahan ne puhuu, ihmiset. Jos en väärin muista, niin ettei olis sama sankari joka sen sinun miniäs, sen Hillan löysi. Meinaan silloin kun haaksirikkoutuivat Baarmannin katamariinilla Noidanniemeen ukkosmyrskyssä kesällä.
Juholan ilme synkkeni oitis. Myhäillen reaktiolle Kaarlo toivotteli hyvät päivän jatkot, ja lampsi autolleen avaimia taskussa kilisytellen. Vanhaa Pajeroa startatessaan arvuutteli vielä laiskasti josko Juhola mahtoi tietää nuoren poliisin kaikki sankariteot niissä maisemissa. Kuten esimerkiksi sen, että tyttärelle flirttailunsa ohessa kaveri oli tanssilavalta napannut mukaansa äidin. Suurkaupungin hienon virkanaisen Eevan, Juholan nuoruuden suuren rakkauden.