P1090952.jpg

Pyhäinpäivä on muuttunut monella pelkäksi halloweeniksi, mutta pois menneet meillä on onneksi muistoissamme aina. 
Aina jonkun lähtiessä tulee mieleen pohtia miten paljon asioita kannattaisi puhua, jopa tehdä, etukäteen hyvissä ajoin. Kaiken varalta. Ikävä puheenaihe, kieltämättä.

Niinpä siirtykäämme sovinnolla suoraan Ilvesvaaran varjoihin, Vaaranpohjan pitäjään. Pidemmän kaavan mukaan. Siellä valmistaudutaan viettämään kekriä oikein kunnolla, alkuperäisessä muodossaan. Tai köyriksihän sitä toiset kutsuvat. Jokainen mieltymystensä mukaan. Ihan lain ja pykälien mukaan ei ehkä hommaa hoideta, vaan siitä niin kukaan välitä. Vai välittääkö sittenkin?

KYLMÄT TUULET OSA 8.  MUMMOT MUSTISSAAN, PAPAT PARHAISSAAN

Kivi maiskautti suutaan hyväksyvästi. Käsi raplasi turvavyötä katseen riippuessa tiukasti autonsa takaluukkua kiinni paiskaamaan kurottavassa Pipsassa. Jos Oton olisi pitänyt veikata missä kohtaa, niin takapuoli olisi saanut ykkössijan. Syvä, kaihoisa huokaus varmisti asian.
-Että osaa olla näpsäkän näkönen kankku.... Tai siis meinaan, että topakka tyttö. Tuommoinen... 
-Jos nyt vaan meinaisit eteenpäin,  Otto murahti.  -Ehdittäisiin asemalle ennen vuoron loppua. Pitää koukata vielä tarkistamassa se Olkkonen, muistatko? 
-Jaa Olkkonen juu... Kivi myötäili.  -En kyllä tiedä kannattaako. Meinaan se oli just menossa Olkkoselle, tuo Pipsa. Taistolta on jalka paketissa. Oli kuulemma kaatunut viime viikolla mökin rappusissa. Silleen pahemmin. Meinaan vaan, ettei se varmaan nyt autolla pysty ajelemaan. 
Oton piti ummistaa silmänsä hetkeksi, laskea kymmeneen. Helvetti, Kiven jatkuva meinaaminen kävi tosissaan hermoon. Vaikka tunnustaa täytyi sen toimineen asiallisesti sekä pykälien mukaisesti pellolle rynniessä. Äkkiä jokainen lihas jäykistyi, säikähdys säväytti läpi vartalon.
-Hitto, siltä äijältä olisi pitänyt takavarikoida se haulikko! 
-Jaa Pakkaseltako? Kivi tuntui heittäytyvän tahallaan hidasjärkiseksi. -Mitä suotta, Pakkanenhan on vaan semmoinen isänmaallinen mies, kuuluu maanpuolustusjoukkoihin ja reserviläisiin. Meinaan, että kyllä se osaa aseitten kanssa varovainen olla. Et muuten haluais lähteä lauantaina hirveä ampumaan? Treenataan radalla liikkuvaan maaliin, varmistetaan jyvä kohdilleen. Olis siellä aina tilaa yhdelle miehelle lisää. 
-Enpä taida. On vähän muita jyviä laiteltavana kohdilleen,  Otto murahti keskittyen miettimään minkä hotellin valitsisi tällä kertaa. Liian monesti ei passannut käydä samassa kaupungissa muistamassa nimeään väärin, mutta liian kauaskaan ei kannattanut lähteä kalaan. Tai jos kävisi puhelimen läpi, soittaisi jollekin Ossian Stjärnään jo yön yli entuudestaan tutustuneelle naiselle.... Pelaisi varman päälle saannin...

Ensimmäiset autot kaarsivat pihaan heti aamukahdeksan jälkeen. Mies ehti hädin tuskin tyhjentää kahvikuppinsa naisten jo kolistellessa takaovesta, kodinhoitohuoneen kautta sisään kädet täynnä kantamuksia. Kirkkoherra oli käynyt kysymässä asiasta ihan itse, henkilökohtaisesti. Kertonut tietävänsä kyllä, ettei mies ollut kovinkaan vilkasta sosiaalista elämää viettävää tyyppiä. Pahoitellut röyhkeyttään vedoten Haukkalan salin kokoon. Normaalisti kekriä syötiin kartanossa, mutta tänä vuonna Juhola oli kieltäytynyt jatkamasta perinnettä enää. Vaimoa ei passannut rasittaa yli kohtuullisen jaksamisen määrän. Toki Juholan Luomun parasta lahjoitettaisiin, laidasta laitaan pöytään pantavaksi. Pari viinipulloakin saattaisi kellarista joutaa lykätä mukaan. Ja olisihan se ollut sääli, jos pitäjän vähempiosaiset suotta jäisivät ilman jouluakin odotetumpaa juhlaansa, eikö vain?

Paha siinä oli ollut kieltäytymään käydä. Sitä paitsi talossa tuntui nykyään liian usein liian tyhjältä. Hän kaipasi Kaarinaa edelleen. Rinnasta kumpusi syvä ikävän huokaus aina jääkaapille mennessä, katseen osuessa Vaaranpohjan Meijerin piimätölkin kuvaan. Siihen, jonka hän oli tyylitellyt maitolaiturilla istuvasta naisesta. 
Karistaakseen kesän kipeää tekevän kaihoisat muistot mielestään mies siirtyi keittiössä hääräävien naisten tieltä saliin. Sytytteli tulet takkaan, löi pari kokeilevaa sointua ikuisesti epävireisestä pianostaan. Pöydän hän oli jatkopalalla levittänyt pisimpään mittaansa edellisenä iltana, tasoitellut valkoisen pöytäliinan poimuttomaksi. Enää piti kattaa. Ja mihinkä niitä parhaita astioitaan olisi suotta säästellytkään. Käyttöön vaan, kaikki porsliinit, kristallit sekä raskaat hopeiset aterimet. Onneksi riitti mistä ammentaa, vaikka jokainen ei täysin samaa sarjaa ollutkaan. Hienoa kuitenkin. 

Kirkkoherra nyökytteli ovensuusta hyväksyvästi pyyhältäessään liperit lepattaen paikalle. 
-Prameeta on, prameeta on! Kukkaset ja kyntteliköt ja kaikki! Pistä parit lasit lisää, jos löytyy. Otetaan alkajaisiksi pikkunapanderit Hämäläisen kaks kertaa suodatetusta, sitten sapuskan kyytipoikana viinit ja kaljat ja kai siellä pari raittiimpaakin on joukossa, niin piimää ja vettä ja mehua ja mitä noilla naisilla nyt kaikkea onkaan.
Miehen suu loksahti auki epäuskosta. 
-Ei kai me nyt sentään voida.... pontikkaa. Eikös se ole laitontakin?
Vastaukseksi tuli vähättelevä kädenheilautus. 
-Laitonta ja laitonta... Minkä te teette yhdelle pienimmistä.. Kaissinä olet Ison Kirjas lukenut rippikoulussa muinoin? Kuka sitä täällä vahtii, ja jos se mieltäs rauhoittaa, niin pistin minä pontikan Alkon pulloon. 
Sanansa todistaakseen kirkkoherra nosti muovikassista esiin pari Kiteen Kirkasta saaden miehen huokaisemaan uudelleen. No, maassa maan tavalla, ja myöhäistä tässä nyt enää oli vastaan hangoitella. Oli hänellä omat epäilyksensä keittiön uunissa lämpenevistä paisteistakin. Tuskinpa ne mistään kaupan pakastealtaasta olivat, saati munintansa lopettaneita kanaraasuja. Valkoposkihanhien parvia oli lentänyt yli reilun viikon sellaiset määrät, että ne eivät sukupuuttoon kuolisi parista yksilöstä. Rusakot nyt ainakaan eivät, niiden kantaa sopi harventaakin. 

Lumperin pikkubussi peruutti pääsisäänkäynnin eteen täsmälleen sovittuna aikana. Kirkkoherra oikaisi liperinsä, rykäisi pari kertaa ottaen melkein asentoa aulan puhtaaksi hinkatulla lattialla. Mies venytti kaulaansa nähdäkseen paremmin. Sisimmässä vellonut katumus kaikkosi oitis hänen seuratessaan, kuinka Kaarlo auttoi autosta ulos ensimmäisiä mummoja. Odotus suorastaan paistoi jokaisen rappuja ylös kömpimään lähtevän kasvoilta. 

Lopulta kaikki saatiin saliin saakka, mukaan lukien Torvelan 92-vuotias Hulda pyörätuoleineen. Mies asettui pianon ääreen, antoi katseensa kiertää joukossa. Kirkkoherrakin tuntui liikuttuvan mummoista mustissaan, ja papoista parhaissaan, jo aikapäiviä takaperin muodista menneissä puvuissaan. Ainakin ääni kuului vähän värähtävän yhteislaulua aloittaessa.
-Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas...
Siinä pisteltiin surutta samalla kertaa kekrit, Kiitospäivät, joulut ja itsenäisyydet. Toisaalta, mies ajatteli kuunnellessaan seurakunnan paimenen tervetuliaispuhetta laumalleen, mitä tässä enää kalenteria katsomaan. Parempi nauttia hetkestä joka vielä saatiin, kiittää siitä, ottaa vähän varaslähtöä tulevaan. Jospa vaikka osa näistäkään vanhuksista ei eläisi edes viikon päästä, saati jouluna? Puhumattakaan siitä, että kenellekään heistä kolahtaisi postilaatikkoon kutsua Helsinkiin presidentin Itsenäisyyspäivän juhliin. 
Saman hän sanoi ihan ääneen käydessään keittiössä hakemassa pontikkapulloja pakastimesta. Valkeaa, vanhanajan tarjoilijan essua solmiva nainen pyyhkäisi silmäkulmaansa.
-Ei kolahda, ei takuulla. Älä anna näkemies pyhävaatteiden hämätä: kellään tuolla ei ole joka viikko kunnolla rahaa ruokaankaan, saati tämmöisiin pitoihin. Eläkkeet on pieniä, lääkkeet kalliita, hyvä kun sähkölaskun sun muut pakolliset pystyvät maksamaan. Meidän poika kiertää koulun jälkeen tietokoneen kanssa auttelemassa joka viikko jossain. Mitään et hitto vie saa enää hoideltua muuta kuin netissä! Harva pärjää minkään älykännykän kanssa, se on jo paljon jos muistavat nimensä ja mitä vuoskymmentä eletään. Kaupungissa niillä on leipäjonot, meillä täällä vain toisemme. Tehdään mitä voidaan. Kirkkoherra hakkaa halot ja kantaa vedet samalla kun saarnaa mökistä mökkiin. Enemmän se on lähimmäisestä välittämistä kuin saarnastuolista viimeisen päivän julistaminen ja helvetillä syntisten pelottelu.