Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Marraskuun alku ja kellojen kääntö veivät valon loppuvuodeksi. Hämärällä lähdet, hämärällä palaat, väliajan istut keinovalon alla = kuljet vain puoliksi tajuissasi, kunnes aurinko armahtaa. Kuukausien päästä. Ehkä.  Unen tarve pomppaa minimissään 9-10 tuntiin, mitään et jaksa.
Sitä kutsutaan kaamosväsymykseksi, ja älkää nyt huutako siellä kirkasvalolampuista, päivällä reippailemassa käymisistä sun muista. Mikään maailman lamppu ei ole auttanut tähänkään mennessä, ja työnantaja inhottavasti rajoittaa työpaikalta karkuun kirmailua. 
Karhu toimii erittäin viisaasti kömpiessään talviunille. Suorastaan kadehdittavaa: et tiedä edes synnyttämisestä mitään, pennut kömpivät kätevästi kanssasi keväällä ulos pesästä, kun hoikkana ja himokkaana alat etsiä uutta innokasta urosta, sekä syödä surutta itseäsi pulleaksi (taas syksyä + talviunia varten). 

Vaikka eipä silti, olisi tässä vientiä, kröhöm... Ysuf E. laittoi meseviestiä kehuen kuinka olen kaunis ja ihana, ja nyt olisi ihan pakko saada lähentyä! Valitettavasti jussuf oli liittänyt oheen jostain pihistämänsä "setämiehen" kuvan, joka viestitekstissä esittäytyi Cristopheriksi. Ai ai, paha moka! Monin tavoin. 
Jäin kuitenkin pohtimaan tätä huijauskuviota laajemmin. Sitä, kuinka käsittämättömästi joku aina vain ja yhä uudelleen lankeaa valheisiin. Alkaa unelmoida yhteisestä elämästä edes ensin näkemättä toista, pelkän kirjoitetun tekstin varassa. Lahjoittaa omat ja lainatutkin rahat. 
Miksi hitossa? Miten ja mikä tarve voi viedä järjen noin totaalisesti? Jos haluat rysähtää kipeästi alas pilvilinnoista, niin ota kotimainen kikkaveikko live-versiona! Se sentään jättää jotain konkreettista jälkeensä. Vaikka väärennettyjä pikavippejä, ulosottomiehen kirjeitä, ei-toivotun raskauden, sukupuolitaudin - tai vähintään likaiset sukkansa. Niitä jo kehtaa kiroilla ihan julkisesti, tuntematta itseään totaalisen nöyryytetyksi! Sympatiaa heruu enemmän kuin nettihuijarin uhrille. 
-Ja siinäpä taas yksi ongelma lisää. Kukaan ei voi auttaa, ellet uskalla myöntää hölmöyttäsi. 

Ilvesvaaran rinteillä, Vaaranpohjan taajamanotkossa ja Jänönkäpäläjärven rannoilla onneksi asuu viisautta vaikka muille jakaa. Joskin joku siellä saattaa taas tuntea itsensä hienoisesti huijatuksi...

KYLMÄT TUULET OSA 7.  KENELLE KUOPPAA KAIVAT

Pariksi minuutiksi kaikki muu, paitsi taivaan laikuttava hanhiparvi, lakkasi liikkumasta. Tätä ne varmaan tarkoittivat aina kun kirjoissa luki he jähmettyivät paikoilleen, aikakin tuntui hetkeksi pysähtyvän Pauli-Antero, kavereiden kesken PA vaan, pohdiskeli tanakassa haara-asennossa pellolla seistessään. Ilme pysyi muuttumattomana, mutta katse siirtyi terävänä kuusikon kätköistä tupsahtaneen kolmikon jäsenestä aina seuraavaan, ja taas takaisin. Saakeli, nehän olivat vetäisseet oikein suuren maailman tyyliin luotiliivitkin niskaan, koko sakki! Vaan mistäpä hän olisi aamusella arvannut virkavallan juuri niillä kulmilla päivän mittaan pyörivän. Nyt piti olla tarkkana.
Kiven PA tunsi entuudestaan, uusi kaveri muodosti suuremman arvoituksen. Jotain yritti häivähtää muistin kätköistä, jaksamatta kuitenkaan nousta pintaan. Kuin ajatukset lukien tyyppi nosti kättään viittoillen.
-Jos tulisit tänne, jutellaan pikkuisen. Pidä se ase siinä, sillä tavalla, niin tässä ei käy kuinkaan. 

PA lampsi hissukseen pois pellolta, siivosti sekä sievästi. Ehdotti säyseästi siirtymistä syrjemmälle: laavulla paloi tulet, voitaisiin jutellessa paistella makkarat, hörpätä päälle ehkä kahvimukilliset. Riippuen tietysti herrojen kiireistä, neitiä unohtamatta. 
Kaikkien vakuuteltua, että eihän tässä nyt mikä hätä enää, PA kaiveli mönkijän takalaatikosta makkarakassin. Valehteli sujuvasti riistan maun peuraksi, mitä lie talvesta jääneitä varastoja. Uusi kaveri ei tuntunut edes kuuntelevan, kunhan tökki pajupuskista veistettyä tikkua omaan kyrsäänsä. Jutusteltiin kepeästi sekä sujuvasti yleismaailmallisia. Manailtiin bensan karua hintaa, kotisairaanhoitajien järjettömiä elikkä olemattomia tauko-olosuhteita, poliisipoikien mahdollisuuksia huonosti tietää vuoron alkaessa tulevien tuntien tilanteita.

Pipsa teki juuri selkoa Vaaranpohjalle muutostaan, kun se tapahtui. Murre pyyhkäisi ojanpenkkaa pitkin pulska hanhi täsmälleen opetetusti tuomisina isännälle. 
-Jaa mikäs, mikäs... 
Kaikkien liikkeet pysähtyivät taas kuin valokuvaa varten. Koiran maahan tipauttama hanhi valkoisina hohtavine poskineen sai kaikkien jakamattoman huomion. Uuden kaverin leukapielet kiristyivät pahaa enteillen. 
-Muistanko minä nyt  ihan väärin, vai kerroitko vasta muutama tovi takaperin saaneesi luvan pelotella ainoastaan ilmaan ampumalla juuri tälle tietylle pellolle laskeutuvia hanhia? Vakuuttelitko käyttäväsi varmuuden vuoksi vieläpä itse lataamiasi suolahaulipanoksia? 
-Jos se oli jotenkin itsetuhoinen,  Kivi ehdotti vaisusti.  -Lensi silleen vähän niinku tahallaan haulien eteen. Tai voihan se olla, että vahingossakin... Tommosesta parvesta tiedä mihin ne säntää lentoon...
-Vai vielä tahallaan muka hollille osuttautunut,  uusi kaveri äsähti.  -Rikosilmoitus tästä pitäisi tehdä, mutta olkoot. Tämän kerran. Hävitettävä se kuitenkin lain ja pykälien mukaan on. 
Kivi raapi päätään epävarman oloisesti, Pipsa äsähti puolestaan kiukkuisesti.
-Tämä se on kyllä järjettömyys pahimpaa laatua! Ne siellä Helsingissä mistään mitään tietämättömät ja ymmärtämättömät viherpiipertäjät saarnaa lähiruuan ja luomun puolesta, vaan ei antaisi yhtä hiton hanhea syödä! Vetävät vaan tuontiavokadoja ja soijalatteja kauramaidolla, vaikka näitä tuholaisia on sielläkin jo Kaivopuiston rannat mustanaan. Miten me äänestetään noin aivottomia eduskuntaan asioista päättämään?
AP yskäisi kämmeneensä naurua peitellen. Oli se, tulinen tyttö. Vaan olihan sillä varaakin. Ja kokemusta komentelusta. 
-Jaa no tuota... mitäs me nyt tälle sitten tehdään, kun paistiksi ei passaa pistää? Haudataan vissiin, lain ja pykälien mukaan? Minulla on tuossa vähän matkan päässä semmoinen erämiehen huussi, kuopan päällä riuku. Tais lapiokin jäädä sopivasti siihen tullessa. Jos minä tästä...
Pipsa oli taas nopeampi. Kimposi pystyyn kirosanoja mutisten, nappasi hanhea kaulasta, ja otti enempiä kyselemättä komennon. Vai sanottiinko sitä, että tilanteen haltuun, PA mietti edellisiltana yöpöydälle jäänyttä kirjaa sanakäänteineen. 
-Järjettömyyttä tämä on jos mikä, mutta olkoon. Minä lainaan sitä riukuas, kun nämä herrat sattui huutelemaan kesken kaiken puskapissan. Päästään kaikki jatkamaan puuhiamme. 
Miehet jäivät tuijottamaan kuusikkoon katoavaa naista. Käänsivät sitten hienotunteisesti katseensa takaisin nuotioon. Pitihän riukurauha antaa. 

Vajaata kymmentä minuuttia myöhemmin kolmikko alkoi tehdä lähtöä. PA rapsutteli Murrea korvan takaa, koetti pidätellä ilmettään Pipsan vilkuttaessa silmää poliisien selän takaa. Odoteltuaan vielä soveliaan pitkän aikaa nuotion hiipumista seuraillen hän nousi, laitteli evästarpeet mönkijän takalaatikkoon. Suuntasi kiirettä pitämättä mainostamalleen riukukuopalle. Lapio sojotti pystyssä vasta umpeen luodun kuopan reunalla, eräpuukko nätisti viereen aseteltuna. PA silmäili arvioiden läheisiä puita, nappasi oksanhankaan sitaistusta narusta. Oksien kätköistä laskeutui alas nätti nippu hanhia havut mahassaan. 
-Joopa joo Murre, me ollaankin tänään oikein lainkuuliaisia, ja hävitetään nämä saamarin tuholaiset viimeistä murua myöten pykälien mukaan uunin kautta. Holopaisen muorin muuri lienee jo kuumana, saattaa siellä olla sinullekin kaapissa joku herkku odottamassa, joten eiköhän mennä.