P1110936%20%282%29.jpg

Ulkoistettu joulu saatiin Vaaranpohjalla aattoiltaan asti, joten annetaan nyt jokaisen kuvitella, mitä Kaarinan ilmestymisen jälkeen tapahtui. Kuinka ilta kenenkin osalta jatkui. Palataan niihin maisemiin myöhemmin.

Somejouluja on taas kadehdittu, arvosteltu ja omaa niihin verrattu, mikäli lehtiä on uskominen. Ei kannata. 
Somessa kaiken saa näyttämään kauniilta. Jopa atoopikon ulkoilun kauniin sävyisissä vaatteissa, kuten yllä olevassa kuvassa. 
Tässä iässä lapset ovat enimmäkseen parisuhteessa eläviä aikuisia. Niinpä jälkipolvi vietti pyhänsä yksi pari ajamalla intopinkeänä enduroa, toinen lojui yhden illan sohvallamme, yksi pelasi jääkiekkoa ulkojäillä kavereineen, ja yksi sähelsi ties mitä. Kukaan ei suuremmin fanittanut joulutraditioita, yllätys, yllätys.

Taistelu Pyhän Byrokratian viidakossa jatkuu. Mies onnistui jo kyllä jonottamalla sekä sitkeällä yrityksellä saamaan puhelimella kiinni Kelan tädin ja Lastenvalvonnan tädin. 
Mutta kuinka ollakaan, asioita ei voi edes ajanvarauksen suhteen hoitaa puhelimitse. Kaikki on tehtävä netissä.
-Paitsi etteivät ne ohjeistetut nettisivut toimineet. Tietenkään. 
Aloita siis uusi soittokierros - ja valmistaudu jatkamaan eloasi rahattomana. 9. marraskuuta tapahtunut on vakuutusyhtiössä laitettu vireille vasta 21.12., eli 1,5 kuukautta myöhemmin. Siitä voi vain arvailla koska jotain mahdollisesti tapahtuu. Kaikki firmat tuntuvat säästävän itsensä hengiltä, tai vähintään asiakkaansa. 
En ihmettele enää jatkuvasti paisuvaa ulosottoon joutuneiden määrää. Niitä syntyy kätevästi näin jo sinänsä kunnollisista, työteliäistä ihmisistä, jotka haluaisivat asiansa hoitaa.

Sosiaaliedut suunniteltiin alkujaan nimenomaan tukemaan elämän äkillisissä, tilapäisissä tarpeissa Nopean Turvan joukkoina. Koska systeemi vääristyi? Nythän se palvelee vain systeemiin kerran sisään uimaan päässeitä vakioasiakkaita - joiden ei todellakaan kannata ottaa vastaan pätkätöitä. Ei liian korkeiden tukien takia, vaan koska tuloihin tulisi tolkuttoman pitkä tauko: parin päivän palkkaa sijaisuudesta saattoi joutua kuntapuolella odottamaan 1,5 kk, ja ennen palkkatodistusta et voinut anoa tukien jatkoa. Tämä tuskin on paremmaksi muuttunut. 

Tietotekniikan kanssa painiminen uuvuttaa itseäkin. Töissä sähköposti tuuppaa päivittäin uusia käyttäjätunnuksia uusiin ohjelmiin, joista ei ole edes yön pimeimmän hetken valon vertaista käsitystä. Alkaa askarruttaa miten kaikki näiden eri ohjelmistojen ja osatoimintojen vaatima aika priorisoidaan, jos kaikki instanssit vaativat pää punaisena omia hommiaan heti? 

Pienen palkan tuhlaaminen ei ole helppoa sekään. "Voit tehdä ostoksia myös Inboxin kautta" - niin, paitsi etten tiedä miten se tapahtuu ja mitä se vaatii ja googlekaan ei kerro. 
Eli antaapa olla, jos noin vaikeaksi menee.
Ei, minä en tosiaankaan tahdo käyttää enää iltojanikin tietotekniikan kanssa painimiseen. Mieluummin painin Miehen kanssa. 

Kiitos pakkasten autonovien sähkölukot reistaavat. Atoopikon nahka kesii, kutisee ja pakkanen panee silmäluometkin posahtelemaan verestäville haavoille. Saunan kiuaskin pimeni suurimmalta osin, joten nyt peseydytään hampaat kalisten: yksi pieni patteri seinässä nostaa lämpötilaa heikohkosti. Se tosin on onneksi maalaislapsille tuttua, nykyiset olot suorastaan ylelliset ulkohuussin, kerran viikossa lämmitettävän saunan sun muun jälkeen.

Mutta kyllä vain, kiihkeästi toivomme säätiedotuksen pitävän paikkansa, ja huomenna lauhtuvan. Se antaisi kivasti toivoa kevään tulosta (sitten joskus, aikojen päästä...)