P1110923%20%282%29.jpg

Agentti 010 uskaltautui tänään viimein ulos pakkaseen. Naistenlehdissä aina luetellaan vaatteet, joten eipä olla huonompia: takki retroa, Lacoda SusuPetalilta lahjaksi saatuna, villapaita Siskontyttäreltä, 80-90-luvun läikesamettimekko Pikkusiskolta, muhkupipo ihan itse tekaistu - ja kengät, tietenkin Sievit. Miksi ostaa uutta, kun ensin voi käyttää loppuun vanhat?
Puhumattakaan siitä, kuinka jäljittelemättömän Persoonallisen Tyylin saa näin luotua, hah! 

Mutta hei, kuka seisoikaan aattoyönä Vaaranpohjalla Haukkulan puutarhassa? Eksynyt saunoja, yksinäinen isäntä vaiko tieltä tipahtanut matkalainen? Sehän meidän ehdottomasti täytyy käydä katsomassa. 

KYLMÄT TUULET OSA 20.  JOULUSPESIAALI 

Hämäläinen osoittautui lupaustensa mukaiseksi saunamajuriksi. Löylyä ja lämmintä vettä piisasi kaikille halukkaille. Kaikkihan eivät edes halunneet saunoa, vaan valuivat mieluummin torttukahveille kirjaston ja keittiön väliseen huoneeseen. Vaikka vieraiden seura ei enää ahdistanut miestä, hän ajatteli jo yötä. Kuinka talon hiljennyttyä kiipeäisi yläkertaan, ottaisi jääkaapista jotain pientä evästä mukaan, korkkaisi ehkä punaviinipullon. Katselisi haikeutta tuntien ulos lyhtyjen valaisemaan puutarhaan. Antaisi itselleen luvan kaivata Kaarinaa. Vielä tämän kerran. 

Tasan neljältä jokainen oli asettautunut salin suuren, täyteen lastatun pöydän ääreen. Kynttilät sytytettiin, Pipsa ja kaksi muuta paikalle jäänyttä naista seisoivat ovensuussa odottamassa. Mies otti parempaa asentoa pianon ääressä, löi ensimmäiset soinnut. 
-Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas...
Soraääninen kuoro lauloi jouluaterian alkuun. 
Ja hyvä ateria se olikin, joskaan ei ehkä ihan perinteinen. Kinkun lisäksi taloon oli kannettu aiemmin viikolla niin hirveä, peuranjauhelihaa pihveihin, kalkkunan tilalle hanhea, ja ties mitä herkkuja Juholasta. Täällä osattiin arvostaa lisukkeina tuttuja makuja: suolakurkkuja, puolukkasurvosta, punajuurta, metsäsienisalaattia ja tietysti keitettyä perunaa. Ruisleipä oli ainoaa oikeaa leipää. Vaaranpohjan Meijeri tarjosi juomaksi palkittua piimäänsä, joku itse keittämäänsä mehua. Jälkiruuaksi keittiössä oli äänestetty karpalokiisseli kermavaahdolla.

Vapaaehtoisten apulaisten kantaessa käytettyjä astioita keittiöön lapset keskittyivät levittelemään lattialle lautapelejään. Ilmassa leijui kuitenkin jo selvää levottomuutta. Yhä useampi malttamaton katse suuntautui kohti salin seinäkelloa. Huhu joulupukin saapumisesta kuudelta oli levinnyt. Ainoa epäuskoisesti kyseisen hahmon olemassaoloon suhtautuva mutisija vaiennettiin porukalla. 

Vihdoin viisarit siirtyivät pystysuoraan asentoon. Kuistilta kuuluva kopina sai tunnelman oitis sähköistymään. Aikuistenkin kasvoilla väreili odotusta. Salin oven rävähdys auki jähmetti kaikki paikoilleen. Toden totta, siellä tosiaan seisoi valkea pitkä parta punaisen nutun päälle valuen joulupukki.
-Hou hou hou, terveisiä Korvatunturilta! Tulisikos se reipas tyttö sieltä pöydän vierestä avustamaan pukkia? Pitäisi hakea säkit sisälle, ja tontuilla on tänään lakisääteiset pekkaset, niin eivät suostuneet lähtemään matkaan tänne saakka.
Kaikkien katseet suuntautuivat pukin sormen osoittamaan suuntaan, ja kohdistuivat vaativina Pipsaan, jonka ei auttanut muu kuin myöntyä. Rollaattoripapalta karkasi hihitys pukin läimäistessä uutta apulaistaan estoitta takamuksille. 

Jotenkin lahjasäkkien haku tuntui kestävän merkillisen kauan. Taisipa pukin partakin olla hivenen vinossa palatessa, Pipsan posketkin punoittivat kummasti. Asia unohtui kaikilta kuitenkin lapsien joukosta valittujen uusien apulaisten kipittäessä pitkin salia jakamassa paketteja joulupukin lukemien nimien mukaan. Mies nojaili vuorostaan ovenpieleen, tunsi aitoa iloa nähdessään miten jokaisen vieraan eteen kasvoi pakettikeko. 
Kaksi säkkiä lojui jo tyhjinä myttyinä, kolmanteen sai pukki työntää kätensä syvälle löytääkseen vielä jotain. 
-Missäs täällä on Tuomas? Jaa siellä ovenpielessä! Oletkos sinä ollut tuhma, kun tuolleen olet valmiina livistämään? Tules poika tänne rohkeasti, täällä on sinulle muutakin kuin risuja ja rautamuurahaisia!
Mies vilkuili hämmentyneenä saamiaan lahjoja. Tätä hän ei ollut osannut odottaa. Vielä vähemmän salissa puhkeavaa taputusten määrää. Silmäluomien alla kirveli kummasti. 
Liikutuksensa peittääkseen hän nyökytteli sinne ja tänne harppoen peräseinän pianon ääreen. Nyt kaivattiin jotain iloista musiikkia. Pianon soidessa kukaan ei tuntunut huomaavan kuinka joulupukki katosi, ja hetken päästä Sebastian livahti joukkoon mukaan.

Mutta mitä ihmettä! Kuistilta kantautui taas outoa ryskettä. Miehen sormet pysähtyivät koskettimilla. Sebastian ja Pipsa ponnahtivat pystyyn täsmälleen yhtä aikaa keskenään kiivaasti supisten. Vähitellen sorina vaimeni, kaikki vilkuilivat ympärilleen päästäkseen perille siitä, mitä nyt tapahtui. Salin ovenraossa vilahti jotain, Sebastian luikahti tiehensä. Pipsa otti asentoa, rykäisi.
-Jos siirryttäisiin tänne päin! Meille tuli yllätysvieraita!
Mies nousi pianojakkaralta, lähti muiden perässä kohti ovea korviaan höristäen. Oliko siellä... 
-Ja me toivotamm, hyvää ja onnellista joulua!  kaikui komeasti nuotin vierestä nuorten miesten hapuilevin äänin. Kyllä vain, ne Kaarlon ja kanttorin Tiernapojathan siellä! Meneillään taisi olla joku rutkasti lyhennetty versio, sillä nyt esittäytyivät Herodes ja Knihti miekkojaan kalistellen. 
-Jaaaa jos minä olen musta, niin olen minä kaikille tunnettu...  lauloi joku paljon kirkkaampi, korkeampi ja naisellisempi. Miehestä tuntui kuin hän näkisi unta, josta ei tahtonut herätä. Eihän se voinut olla.... Ei mitenkään. Äkkiä hänen oli pakko tunkea ovensuuhun sulloutuneen joukon läpi. 

Keskellä eteistä, lasten valomiekkaa pystyssä pidellen, seisoi säkkimekkoon puettu, kasvoiltaan mustattu outo hahmo kultapaperikruunu päässään. Toisella puolellaan finninaamainen Herodes, toisella Knihti. Kolmikon takana seisoi viittaansa kompastumaisillaan oleva kyltinkantaja. Ruskealle aaltopahville oli joku tekstannut horjuvalla käsialalla KULTAA, MIRHAMIA, SUITSUKKEITA.
Mutta Murjaanien kuninkaan silmät, ne mies, Tuomas Haukkala, olisi tunnistanut missä tahansa, kuinka suuresta väkijoukosta tahansa, koska tahansa. Jossain ylhäällä oli kuultu hänen hartain toiveensa: Kaarina oli palannut.