Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Pari sanaa siltä asiakaspalvelijalta, joka on mielestänne ollut tällä viikolla ehkä hieman uuvahtanut sekä kireänoloinen: 
Lemutkaa hajuvettä hulvanneina ihan vaan kotona, älkää julkisilla paikoilla. Tulethan hajustamattomana on noudattamisen arvoinen ohje, menet minne tahansa. 
Lukekaa opastekyltit ja -laput, vaikka teksti olisi "vain" 20 cm korkeaa.
Kuunnelkaa mitä teille sanotaan. Puhelimessakin. Älkää *ruma sana* alkako jankata samaa sataan kertaan. 
Odottakaa vuoroanne kiltisti, se jonon ohi tunkeminen on per.... siis hanurista. 

Jos aiotte saada sydänkohtauksen ratissa tösäyttäkää ensin kaiteeseen tai naapurin kaistalle muiden sekaan, ja heittäytykää hengettömäksi vasta sitten. Nyt nimittäin Kela, vakuutusyhtiö ja Miehen työnantaja vääntävät siitä kenen kuuluu korvata ja mitä kuuluu, ja onko työmatkalla saatu, kolariin johtanut sairaskohtaus työtapaturma vaiko eikö, ja jos ei, niin mikä se on. Lääkekorvattavuuden ratkaisee vakuutuslääkäri, samoin kuin sen, oliko teho-osastolla koomassa makailu teeskentelyä vai todellista. En yllättyisi, vaikka tulkittaisiin bluffaamiseksi...
Miehen päivät kuluvat rattoisasti näitä soitellessa sekä selvitellessä. Herää ihmetys millä ihmisten oletetaan elävän useamman kuukauden ilman tuloja tämmöisissä tilanteissa. Tai entä jos olisi huonompikuntoinen, kykenemätön vääntämään Pyhän Byrokratian kanssa?
Eli parasta olisi kai olla ihan vaan totaalisen persaukinen. Silloin saisi apuja kyllä. Kaikki maksettaisiin yhteiskunnan toimesta. Joku muu hoitelisi puolestasi Pyhän Byrokratiasodan.
Tai ainakin kannattaisi olla yksin asuva - nythän puolison, eli minun katsotaan olevan elatusvelvollinen Miehen suhteen, mitä asumiseen, ruokaan yms tulee. Siihen ei papin aamenta eikä maistraattia enää nykyään tarvita, parikin päivää samassa osoitteessa riittää viranomaisille. 
Työssä käyville muistuttaisin: tutustukaa omaan työehtosopimukseenne. Kaverilla voi olla kauniimmin tai karummin kuin itsellä esim. työnantajan maksamien sairaslomapäivien yms. suhteen. Yhtenäisiä nämä eivät todellakaan ole, vaikka moni tuntuu kuvittelevan niin. (Vrt työterveyshuolto).

No, siitä huolimatta kaikki hyvin kalifaatissamme. Kuolleista nouseminen on todennetusti nyt jo suoritettu (paitsi ehkä sen vakuutuslääkärin mielestä, tietty), joten pääsiäisen ydinkin hoideltu näppärästi ennakkoon. Joulun vieton puolestaan ulkoistamme Vaaranpohjalle, jossa mennään nyt kohti Jouluspesiaalia liki reaaliajassa.

KYLMÄT TUULET OSA 18.  KOHTI JOULUN IHMETTÄ

Tilanne tuntui karkaavan käsistä ihan totaalisesti. Tai ainakin se siirtyi muiden hallintaan, samoin kuin koko talon alakerta. Niinpä mies oli mukisematta siirtänyt hammasharjansa yläkerran vessaan, levittänyt työhuoneen vanhan laverisohvan yösijakseen. Pienoinen närästys talon valtaavista vieraista ihmisistä oli tosin hälvennyt lopullisesti torstaina, ensimmäisten jouluksi majoittuvien saapuessa. Vaikka hän etukäteen vannotti tahtovansa pysytellä pimennossa kaikkien ongelmista, ne jotenkin vain levisivät koskettamaan jokaista talon suojiin tulevaa. 

Välillä koki olevansa jopa vähän tiellä joulua puuhaavien keskellä. Keittiössä hääri pari topakkaa naisihmistä, kodinhoitotilan varajääkaappikin pursusi herkkuja. Aamupäivällä miehen makuuhuoneeseen asettunut, uupunut nuori äiti heijasi kirjaston suuressa nojatuolissa vauvaa, pari vähän suurempaa touhusi posket innostuksesta punaisina piparitaikinan kimpussa. Pipsa oli pistäytyessään suhahtanut, että miehen hirvikolarissa tapahtunut kuolema vasta syksyllä laukaisi synnytyksen jälkeisen masennuksen. Naapurusto tuki parhaansa mukaan, huushollissa siivottiin parhaillaan, ja kiitos Haukkalan lapset saisivat kuitenkin joulun. 

Baarmanit, eläkkeellä oleva saksalaissyntyinen psykiatripariskunta piti epävirallista vastaanottoa peräkamareissa. Nuoren lesken kanssa oli jo puhuttu, parhaillaan sorkittiin äkkinäisesti iskeneestä sydänkohtauksesta toipuvaa, keski-ikäistä miestä. Aika tyyneltä muuten vaikuttavaa tyyppiä ahdistivat taloushuolet: Pyhän Byrokratian kanssa painiessa rahahanat olivat pysyneet suljettuina kuukausia, eikä ex-vaimo ollut tinkinyt piiruakaan ulkomaanmatkastaan. Isän tuli huolehtia sillä aikaa murrosikäisistä lapsistaan, ja tarjota näille kunnon perinteinen joulu. Piste. 

Toisessa kamarissa jo lopeteltiin keskussairaalasta rollaattorin kanssa kotiutetun papparaisen kanssa. Lonkkaleikkauksen puolesta toipuminen sujui, yksinäisyys vaimon jouduttua Alzheimerin takia palvelutaloon vain tuppasi viemään elämänhalut. Etelään muuttanut jälkikasvukaan ei tänä vuonna koronan takia tullut seuraksi. Aika avutonta taisi olla taloudenhoitokin, mies epäili. Sinne tänne salissa sinkoileva Salli, Baarmaneiden koira, sentään kirkasti papan katsetta, sai yrittämään kumartumista. Pitihän hauvaa korvan takaa rapsutella, totta kai.

Ne väkisin uuden parisuhteen tieltä maalle tungetut, mököttävät murkut kasasivat kuistilla kilpaa kikattaen jouluseimeä. Pelkkä vilkaisi tuotokseen sai miehen hymyilemään. Nyt ei ehkä syntyisikään aivan sitä perinteisintä asetelmaa Joosefista, Mariasta ja seimestä... Enempi vaikutti epäilyttävsti goottiversiolta. 
Joulukuusi sentään tönötti aulassa kuten piti. Se koristeltaisiin vasta aamulla. Keskipäivällä syötäisiin puuro, kuunneltaisiin samalla joulurauhan julistus radiosta. Iltapäivällä saunottaisiin, viimeisten nautiskellessa löylyistä katettaisiin varsinainen ruoka salin pöytään. Kaarlon ja Erkin askartelun ansiosta sen viereen oli kyhätty toinen, useamman syöjän lisää vetävä pukkipöytä. Eedlan varastoista paljastui löytyvän kaikkea tarpeellista astioista petivaatteisiin, olipa Erkin pakettiauton perästä vaivihkaa kiikutettu useampi lahjasäkkikin yläkertaan piiloon odottamaan joulupukkia. Teodor Simanssoo oli mutissut Kaarlolle jotain tiernapojistakin, mutta asiasta kysyessä Kaarlo kohautteli vain harteitaan. Saas nähdä, eihän sitä koskaan tiennyt.... Eivät kai ne Itämaan tietäjät tulostaan tupanneet ilmoittelemaan?

Ulkosaunalta kohosi ohut savuvana kohti hämärtyvää taivasta. Saunamajuriksi ilmoittautunut paikallinen pontikkatehtailija Hämäläinen siellä suoritti koelämmityksiä. Menninkäisen oloinen äijänkäppyrä oli ollut suorastaan liikuttunut saamastaan luottamustehtävästä. Saunakamari riittäisi majoitukseksi mainiosti, eikä jouluna sentään juopoteltaisi. Joku roti. 
Mies veti takin niskaansa, kiersi talon kulman taakse ulkorakennuksen ovelle. Lyhtyjen ripustamiseen meni tovi. Viimeisen, kauneimman, hän ripusti vanhaan, kyhmyiseen kirsikkapuuhun. Rinnassa vihlaisi ikävä kipeästi. Voi kumpa Kaarina olisi ollut täällä, nähnyt tämän kaiken. Seisonut vierellä aattona salin ovella ottamassa vastaan seuraavia juhlavieraita. Se olisi ollut lahjoista paras, joulun ihmeistä suurin.