P1110887.jpg

Joululahjojen ostamisen kanssa kannattaa käyttää malttia ja paria valttia. Jos välttämättä haluaa antaa jotain juuri sinä päivänä, kun muutkin, on parasta antaa ns aineettomia lahjoja. Niillä työllistät kätevästi oman seudun pienyrittäjiäkin, eikä esimerkiksi tämmöinen vanhojen vaatteiden sekä tavaroiden ystävä ilahtuisi mistään niin paljon kuin lahjakortista alan liikkeeseen. Kampaamot, hierojat, siivoojat... Valikoimaa riittää. 

Toisekseen sen, joka pettyy saamaansa lahjaan, on syytä marssia vessanpeilin eteen. Miettiä kumpi sen pettymyksen aiheuttikaan: sinä itse itsellesi suurine odotuksinesi, vaiko lahjan antaja. Meistä kukaan ei liene ajatustenlukija, saati omista kristallipalloa, josta salatut haaveet näkisi. Mikäli toivot puolisoltasi jotain tiettyä tavaraa, sano se ääneen - äläkä silti murjota, kun saatkin aivan muuta. 

Tänä viikonloppuna on oltu tyrmäävän sosiaalisia. Oman klaanin ulkopuolisista piipahti melkein joulupukki, eli aivan ihka aito pohjoisen partasetä. Mukava mies. Toivottavasti tapaamme vielä joskus uudelleen. Peräti siellä kaukana pohjoisessa, kotimaisemissaan. 

Mutta hei! Sitä odotellessa suunnataan taas Vaaranpohjalle tirkistelemään kuinka kanttori Teodor Simanssoon, tuttavallisemmin vain Teutori Simasuun Kaarinan jäljitys edistyy. 

KYLMÄT TUULET OSA 15.  KUKA KULKEE YÖSSÄ 

Kaarinan nukkuessa syvää, unia näkemätöntä untaan Vaaranpohjalla vain pilvien raosta kurkistava kuu todisti eräästä ovesta ulos salamyhkäisesti livahtavan hahmon katoamista pimeyteen. Mustiin pukeutunut, pienikokoinen mies vaikutti olevan epäilyttävillä asioilla, niin visusti tämä näytti välttelevän nähdyksi tulemista. Joka tapauksessa salaperäinen kulkija tuntui tietävän tarkalleen mihin oli menossa. Askeleet kulkivat ripeään tahtiin ensin hautausmaan aidan viertä, sitten suuntautuivat kylää kiertävälle pururadalle. Sinne olikin tallautunut koiranulkoiluttajien jäljiltä tasainen polku latu-uran viereen. Yöksi säästösyistä sammutetut valotkaan eivät tuntuneet menoa haittaavan, silloin tällöin metsän kätköissä vilahti kynälampun kapea kiila. 

Kuntoilemassa mies kuitenkaan tuskin oli, sillä täsmälleen mäen korkeimmalle kohdalle ehdittyään tämä pysähtyi hetkeksi, laski kantamuksensa maahan, jatkaen harvan männikön sekaan lumikengillä silloin tällöin kaiketi suuntaa kännykästään varmistellen. Muutaman sata metriä tarvottuaan tumma hahmo äkkiä kyykistyi kesken askeleensa, alkoi tähtäillä maisemaa pimeännäkökiikarit silmillään, ennen kuin näytti nyökkäävän itsekseen, selkeästi tyytyväisyytenä. 

Ja kas kummaa, edestähän pilkahtikin pari punaista pistettä tupakan palavista päistä. Samoin pimeydessä hehkui sinisävyisiä suorakaiteita pystysuorassa liikahdellen. Joku sielläkin käytti kännykkää. Liki julman päättäväinen hymy levisi väijyvän ilveksen tavoin saalistaan lähietäisyydelle asti kenenkään huomaamatta lähestyvän Teodor Simanssoon kasvoille. Sillä kyllä vain, Vaaranpohjan tuore kanttorihan siellä lähestyi pahaa-aavistamattomia uhrejaan. 

-Voi jumat jätkät, kattokaa! Nyt, nyt se tulee suihkusta! 

Hädin tuskin murrosiän kimeyden äänestään kadottaneen sankarin ilmoitus kirvoitti poikajoukosta innostuneen, epäuskoisen mutinakonsertin. Käsivarret suuntautuivat kuin käskystä osoittamaan samaan suuntaan, kännyköitä zoomattiin kiihkeästi kohti vastakkaisen mäen päällä kohoavaa kerrostaloa, yhtä Vaaranpohjan harvoista. Teodor Simanssookin ojensi omaa puhelintaan videoimaan tapahtumaa. Vilkaisipa ohimennen yökiikareillaan osuneensa oikeaan seuratessaan luotettavasta, salaisesta lähteestä eli seutukunnalla kaiken tietämisen arvoisen tietävältä pontikkatehtailija Hämäläiseltä saamaansa vihjettä. Paikallista pienyrittäjää suosivan kaupanteon yhteydessä nimittäin oli tullut vinkki siitä, kuinka kirkonkylän niin sanottujen parempien piirien jo ajokortin saaneet poikalapset harrastelivat hekin vähemmän valoa kestäviä puuhia. Kuten esimerkiksi rälläsivät yhden isäkullan maastoautolla metsästysseuran riistanhoitopolkuja iltaöiseen aikaan - parkkeeraten juuri sille kohtaa mäenlakea, jolta pystyi tiirailemaan koulukeskuksen uuden englanninopettajattaren verhottomia ikkunoita. 

Tänä iltana pojille osuikin varsinen lottovoitto. Hehkeä opettajatar näytti saaneen vieraan. Vastakkaista sukupuolta olevan, ja niin tuttavallisen, ettei vieraanvarainen emäntä suotta vaivautunut edes pukeutumaan. Ah, kukapa kerrostalon 3. kerroksessa asuva, ikkunoistaan pelkkää sakeaa metsää näkevä kaupunkilaisneitonen olisi arvannutkaan olevansa kuin tarjottimella. Tämä pariskunta tosin ei tuntunut olevan sitä kaikkein siveintä, saati estottominta sorttia. Asunnossa käytiin pikavauhtia kiinni alastomaan lihaan. Meno alkoi mennä pahasti K18-osastolle, joten siveämpää elämää työnsä puolesta markkinoiva kanttori päätti astua esiin keskeyttämään tirkistelijöiden ilon.

-Jaahas pojat, mitäs täällä tapahtuu? Ettei vain rikottaisi parhaillaan jonkun kotirauhaa. Nyt te laitatte ne puhelimet pois heti, ja me pidämme toivottavasti kaikkia osapuolia tyydyttävät pikku neuvottelut. Te teette täsmälleen kuten ehdotan, enkä minä kuullut, nähnyt, enkä varsinkaan videoinut mitään. En varsinkaan raskauttavaa todistusaineistoa teitä vastaan.

-Kälpi pappa kotiis, ennen kuin saat turpiis,  yritti nelikon johtaja jo epävarmuutta värisevällä äänellä. Teodor Simanssoo kiristi silmukkaa sääliä tuntematta. 
-Niin, jos se teistä on parempi vaihtoehto, voimme tietysti aina mennä sille linjalle, että soitan hälytyskeskukseen puuhistanne mainiten myös tuon itseeni juuri äsken kohdistetun, henkeä ja terveyttä koskevan uhkauksen. Pyytäisin kuitenkin saada muistuttaa teidän parhaillaan salakatselevan virkavallan edustajan sukupuoliaktia. Ellen aivan väärin nimittäin suorittanut tunnistusta. Tapasimme vasta Itsenäisyyspäivänä laavulla, joskin hänellä tietenkin oli silloin enemmän vaatetusta, mikä saattaa hieman heilauttaa todennäköisyysprosentteja. 

-Voi vittu jätkät, on se se Otto!  kuului hetken hämmentyneen hiljaisuuden jälkeen. Kännykät laskeutuivat nurisematta alas, poikanelikkö otti käskystä rintamasuuntaa selkä englanninopettajattaren ikkunaa kohti, ja Teodor Simanssoo lateli ehtonsa. Näillä mentäisiin, tai sitten videopätkä äskeisestä rikkomuksesta läjähtäisi vanhempien sähköpostiin ennen kuin kukko aamulla ensimmäistä kiekaisuaan päästäisi. Jos pojat siis ymmärsivät näin vertauskuvallista kieltä. 

Supisten pidetyn ryhmäneuvottelun päätteeksi nelikon armoitettu johtaja, itse rehtorin jälkikasvu, ilmoitti yksimielisen päätöksen.
-Okei, me suostutaan, vaikka oot kyllä melko pimee äijä. Ja koska syytetyillä on aina oikeus puolustuspuheeseen, me vedotaan normaaliin hormonitoimintaan. Kait ittekin nimittäin näit miten toi muija on just kun se Eerika... siis tajuut sä, se Dannyn entinen kinkku, se Viikmanni. Ei me oikeesti päästä ikinä tämän lähemmäs tommosia unelmamimmejä. Kai hei jokaisella saa olla edes unelmia, kamoon duud!

Sopimus sinetöitiin lyömällä kättä päälle. Viimeisenä vaateenaan kanttori Teodor Simanssoo poistatti poikien puhelimiin kertyneen niin sanotusti arkaluonteisen videomateriaalin. Niin julma hänkään toki ei ollut, etteikö olisi antanut jokaisen paria suttuisen hämärää, hätäisten näpättyä kuvaa säilyttää. Niistä ei voinut ketään tunnistaa, ja kuten pojat olivat asian ilmaisseet: kai jokaisella saa edes unelmia olla. 
Erotessaan nelikosta hautausmaan kulmalla Vaaranpohjan tuore kanttori nosti tyytyväisenä kauluksiaan pystyyn. Auton lämmön jälkeen talviyö kouraisi varsin kylmästi. Vaan väliäkö tuon: Operaatio Tiernapoika oli poikaistu onnistuneesti kakkosvaiheeseensa.