20211218_112356.jpg

Jouluaatto on alkanut kiireettä, vatsa täytetty (ensimmäistä kertaa) valmislaatikoilla, jopa taivaanranta ikkunan takana hehkuu kirkastuvaa valoa. Pakkaslukema pitää meidät tänään tiukasti sisätiloissa, joten eiköhän siirrytä taas Vaaranpohjalle, jonne olemme joulun tänä vuonna ulkoistaneet raskaan syystalven jälkeen. Saattaa tosin olla, että aattoillan huipennuksen paljastamme vasta myöhemmin näillä vapailla. Hyviä vihjeitä toki tulette jo nyt saamaan...

KYLMÄT TUULET OSA 19. OPERAATIO TIERNAPOIKA

Kuhina vain koveni aattoaamusta alkaen, Mies keskittyi lähinnä pysyttelemään pois keittiössä puuhailevien naisten tieltä. Ja tietenkin vastaanottamaan uusia vieraita. Baarmanit olivat neuvoneet kohtelemaan kaikkia mahdollisimman neutraalisti, kiittelemään kun suostuivat tällä tavalla osallistumaan Haukkalan uusien jouluperinteiden luomiseen. Monelle tilanne nimittäin saattoi olla pohjimmiltaan nöyryyttävä, joutui kaikkien näkyviin paljastamaan oman vähävaraisuutensa sekä avuttomuutensa. Pipsaa kyllä mikään ei tuntunut vaivaavan, nainen piti ihmiset liikkeessä ja paletin kasassa kadehdittavan sujuvasti. Jotenkin ihmeellisesti jokainen ovesta sisään tulija ujutettiin puuhaamaan yhteisen hyvän eteen täysin luontevasti. Totisesti, siinä naisessa Suomen Puolustusvoimat menetti hyvän luutnantin, siviilielämän voitoksi.

Murjottavat murkut koristelivat innolla pienempien kanssa joulukuusta aulaan. Sitä ennen oli jo huolehdittu pipareiden päälle sokerikuorrutekiemurat, käyty juoksentelemassa ulkona ja pelattu lautapelejä. Lonkkaleikkauksesta toipuva papparainen näytti lukevan parhaillaan satukirjaa jollekin tuttisuulle. Miehen oli pakko puistella päätään mennessään kodinhoitohuoneeseen tarkastamaan kylmäkaapin antia. Huh huh, onneksi remonttia tehnyt vanha kirvesmies älysi ehdottaa moista entisaikojen varasäilytysmenetelmää. Silloin tosin suostumuksen pohjana siinsi ajatus vähän toisenlaisten suurien bileiden pitämisestä. 

Salissa kilisivät lusikat, keskipäivän hetki lähestyi. Riisipuuroa, luumurusinasoppaa, ja hetken huokaisu. Sen jälkeen ensimmäiset halukkaat saisivat aloittaa saunomisen. Hämäläisen uhon mukaan löylyissä sekä kuumassa vedessä piisaisi kyllä, kunhan huolella rytmitettäisiin. Joulupukki saapuisi kolistelemaan porstuaan kuudelta. Tänä vuonna Sebastianin paksusta pankkitilistä hyötyivät takuulla monet kaupat, sen verran pulskilta lahjasäkit vaikuttivat. 
-Eikä sitä tiedä vaikka tulis ne tiernapojatkin,  Kaarlo myhäili käydessään suunnitelmia läpi Pipsan kanssa. Kuvittelivat, ettei hän kuullut. Mikähän salainen performanssi sekin lie? No, tuo epäilemättä selviäisi vielä. 
Mies asettui pianon ääreen, tapaili ensimmäisiä sointuja.
-Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas...


Suomen Turku julistaa joulurauhan Kaarina luki televisioruudulta. Äiti rojahti syvään huokaisten sohvalle viereen, pöyhi hetken sohvatyynyjä, ennen kuin löysi mielensä asennon. Konvehtirasia kiersi kädestä toiseen. Turussa paloivat roihut, kuusissa kynttilät. Ah, kuinka tyytyväinen hän olikaan suostuttuaan äidin ehdotukseen tulla maalle! Enää puuttui iltaruoka ulkosaunan päälle, lahjojen jako ja aamusella ehkä kevyt kävelylenkki hautausmaalla. Tänään sinne tuskin mahtuisi, menkööt kiireisemmät. 
Pojat supisivat tuvan toisessa päässä päät yhdessä omiaan, silloin tällöin television äänen yli kohosi vaimea hihitys. Varmaan jotain joululahjasalaisuuksia, joista Jani-Petteri ei millään olisi malttanut pysytellä vaiti. Siitä saakka, kun äiti oli aamusella vetänyt pojat yhteiseen neuvonpitoon kuopus suorastaan tärisi intoa vihjaillessaan tietävänsä jotain, mikä olisi toooosi toooosi iso ylläri, ainaskin mammutin kokoinen! 

Edellisenä iltana heidän jäätyään kahden, muiden jo kömmittyä yöpuulle, äiti oli kesken askareidensä jäänyt tuijottamaan Kaarinaa otsa rypyssä, mietteliäin ilmein.
-Tiedäthän sinä, että me isäs kanssa halutaan sinun olevan onnellinen. Lapsetkaan muuta halua. Eikö nyt olisi hyvä aika katsoa pelkästään eteenpäin? Sillä tavalla pelottomasti, jopa pikkuisen itsekkäästi. Kyllä sinä sen ansaitsisit kaiken jälkeen.
Kaarina oli tyytynyt hymähtämään olevansa ihan tyytyväinen näin. Lapsiin ja töihin keskittyminen riitti. Muu tulisi aikanaan, jos tulisi. Ehkä keväällä, kun kirsikkapuut kukkisivat. 
Sen ääneen sanominen oli vihlaissut kipeästi. Nostattanut melkein vedet silmiin kaipuusta Vaaranpohjalle, miehen luo. Hölmö, hölmö sydän! 

Kahvinkeitin ruplutti juuri viimeisiä korahduksiaan Jani-Petterin syöksyessä liimaamaan nenää ikkunaan.
-Meille tuli just auto! Mummo! 
Äiti kiirehti vuorostaan kurkistamaan pihalle, nyökkäsi hymyillen. Ja mitä ihmettä, iskivätkö ne Jani-Petterin kanssa silmää toisilleen? Oliko sittenkin tilattu joulupukki, tähän aikaan päivästä jo? Hitsi, joulutortut! Hetkeksi kuuman pellin keplottelu ulos uunista vei Kaarinan kaiken huomion. 
Samassa ovelta kuului koputus, tupaan tunki toisiaan tönien kolme nuorta miestä. Aivan vieraita, vaikka kuinka yritti kasvoista jotain tuttuja piirteitä hakea vanhemmat arvatakseen. 
-Päivää! Me tultiin nyt. Hakemaan.
Kaarina katsoi muikeasti hymyilevää äitiä ihmeissään. Hakemaan? Mitä? 
Äiti ei ollut huomaavinaankaan hänen kysyvää katsettaan. Patisteli poikia vain pöydän ääreen. Tottahan tässä kahvit ehdittäisiin juoda, vieraat sentään pitkästä matkasta tulleet. Pieni paussi tekisi hyvää, paluumatkan jaksaisi paremmin. Kaarinallakin kestäisi hetken valmistautua lähtöön.
Kahvikuppi päästi otteen kirvotessa helähdyksen osuessaan tiskipöydän kulmaan. Kaarina jäi tuijottamaan äitiä suu raollaan. Äiti teeskenteli viatonta.
-Niin, katsos, kun tässä viikolla kävi ilmi, että Vaaranpohjalla tarvitaan yksi tiernapoika lisää joulukuvaelmaan. Lupasin sinut. Mitäs sinä täälläkään, kun sentään kauniisti kysyivät, ja vielä kauniimmin kesällä siitä paikkakunnasta puhuit.
-Minä en lähde mihinkään!  
Kaarina kiljaisi järkyttyneenä. 
-Eikä me voida lähteä ilman sinua,  finninaama penkin päässä tuijotti haastavasti takaisin, vaikka leuka selvästi vähän väpätti.  -Me ei voida. Saatiin semmoset ohjeet. Meillä on sitä paitsi sellanen... öööö... mikä se sana nyt olikaan Luukas?
-Forsse majeure,  
kajautti toinen, alkoi kuitenkin hermostuneesti väännellä takkinsa helmaa.  --Tai no, jotenkin silleen. Mahdoton tilanne kumminkin. Ei vaan mitenkään voida tälleen vaan lähteä. Saatiin käsky pysyä perse penkissä siihen saakka, että homma hoituu.
-Tai muuten meille käy huonosti. Meinaan silleen hirveen huonosti,  
kolmas poika komppasi tovereitaan.